Hanna Brotheruksen kantaesitysteos “To be”  oli tiiviissä yhteistyössä Tero Saarinen Companyn tanssijan Sini Länsivuoren kanssa hänelle tehty sooloteos. Se käsitteli naisen elämää kehon vanhenemisineen sekä naissukupolvien ketjua tyttäristä äiteihin ja isoäiteihin. Keski-ikäisen Länsivuoren lisäksi näyttämöllä olivat videon kautta ”tytär” Lorenia Lönnqvist, 8 ja ”isoäiti” Ritva Kattelus, 82.

Brotheruksen töissä ovat tekijöiden henkilökohtaiset muistot ja historia olleet aina merkittävässä osassa. Niin nytkin. Jotta esitys koskettaisi katsojaakin, on henkilökohtaisuudesta kuitenkin päästävä riittävän yleiselle tasolle. Mielestäni tällä kertaa niin ei tapahtunut.

To be

Koreografia Hanna Brotherus – Sävellys Johannes Brotherus – Valot Mateus Manninen – Video Ari Virem – Tanssi Sini Länsivuori – Tanssi videolla Ritva Kattelus ja Lorenia Lönnqvist

VerTeDance

Correction

Koreografia ja tanssi tanssiryhmä – Musiikki Clarinet Factory – Valot Katarína Ďuriková – Puvut ja lavastus Dáda Němeček

Vaikka Länsivuori on erittäin intensiivinen ja voimakas tanssija ja vaikka minä katsojana olen reippaasti keski-iän ylittänyt nainen, en silti löytänyt esityksestä kovin paljon kosketuspintaa.

Eniten minua häiritsi teoksen kestotuskaisuus. Edes sinänsä mainiossa rintaliivi-kohtauksessa ei ollut pilkahdustakaan huumoria, itseironiasta puhumattakaan.

Vaikka kehon muuttuminen ja rypistyminen sekä yhteiskunnan naisen ulkonäköön kohdistamat paineet ovat usein raskaita kohdata, olen sitä mieltä, että naisen elämässä on paljon iloakin. Esityksessä sitä ei ollut. Haurautta ja herkkyyttä kylläkin, varsinkin Lönnqvstin ja Katteluksen tempoltaan rauhallisissa video-osuuksissa.

Liikkeellisesti koreografia painottui paljon lattiatasolle ja toisaalta heilahdus ja pyörimisryöppyihin.

Tuntui siltä, että Brotherus oli tällä kertaa valinnut aiheeseensa omien kokemustensa pohjalta hyvin kapean lähestymiskulman, eikä pystynyt tai halunnut laajentaa sitä yhtään. Se on sääli, sillä naisen elämä osana naisten sukupolviketjua on mielestäni hyvinkin antoisa ja laaja aihe. Eikä vanheneminen aiheuttamistaan rajoituksista huolimatta välttämättä ole vain tuskaisaa.

 Hauska, mutta pitkitetty vitsi

Tšekkiläinen, vuonna 2004 perustettu nykytanssiryhmä VerTeDance toi Kuopioon esityksensä “Correction” (2014).

Seitsemälle tanssijalle tehty teos käsittelee vapautta ja sitä, mitä kaikkea ihminen voi keksiä, kun hänen valinnanvapautensa on rajoitettu.

Esityksen jujuna, ja oikeastaan koko teoksen ja liikekielen lähtökohtana on se, että rivissä seisovan seitsemän tanssijan kengät on ruuvattu kiinni lattiaan. He siis joutuvat koko esityksen ajan olemaan rivissä yhdessä ja samassa paikassa kasvot yleisöön päin.

Samanlaista kenkien kiinnitystrikkiä on käytetty toisinaan sirkusesityksissä ja joskus tanssissakin. Ei tosin koko esityksen ajan. Tilanne sekä rajoittaa esiintyjien liikkumista että antaa mahdollisuuksia painovoimaa uhmaavan näköisiin asentoihin.

Ja hämmästyttävän paljon erilaisia humoristisia variaatioita tönimisistä, väistelyistä ja kaatumisista eri suuntiin ryhmä on tilanteesta keksinyt.

Silti ei voi perusidean selvittyä välttyä ajatukselta pitkitetystä vitsistä. Viimeistään noin puolesta välistä liki tunnin mittaista esitystä alkaa odottaa tilanteen kehittymistä ja muutosta. Sitä ei tule. Paikalla pysytään loppuun asti. Edes voimakkaiden strobovalojen välkynnässä suoritettu puseroiden riisuminen ei muuta asiaa.

Tanssijoille esitys on fyysisesti vaativa, sillä kehoa on käytettävä eri tavoin kuin vapaasti liikkuessaan. Rentoihin arkivaatteisiin puettu ryhmä selviytyy haasteesta moitteettomasti. Liikkeet kasvavat monipuolisesti pienestä isoksi ja toisin päin. Ne ovat myös hyvin improvisatorisen tuntuisia muutamia selkeästi koreografioituja yhteisjaksoja lukuun ottamatta.

Teoksen musiikista vastaa Clarinet Factory, jonka muusikot aina välillä ilmestyvät taustan pimeydestä soittamaan joko valmiiksi tallennetun musiikin päälle tai keskenään. Neljän klarinetistin melko kakofoniselta kuulostava nykymusiikki on ilmeisessä ristiriidassa tallenteen melodisemman ja välillä lauletunkin osuuden kanssa. Osittain syntyy mielikuva, että musiikki ja tanssi kulkevat kumpikin omia polkujaan vain silloin tällöin kohdatakseen.

Correction on pohjimmiltaan nokkela ja hauska esitys, joka kuitenkaan ei ole pystynyt kasvamaan alkuideaansa pitemmälle.

Annikki Alku