Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

Kutkuttaako presidenttiehdokkuus? – Heinäluoma MTV:lle: ”Kun asia on ajankohtainen, se pitää miettiä”

LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

SDP:n europarlamentaarikko Eero Heinäluoma ei tyrmää ajatusta olla puolueen presidenttiehdokas seuraavissa vaaleissa.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

MTV:n joulukuisessa kyselyssä Heinäluoma oli SDP:n piiripäättäjien suosikki tehtävään 35 prosentin kannatuksella.

– Kun tulee kannatusta, rohkaisua ja tukea, ainahan se on kiva näissä hommissa, hän totesi MTV Uutisextran haastattelussa.

Heinäluoma kuitenkin huomautti, että todellinen keskustelu presidentinvaaleista ei ole vielä käynnissä.

– Presidentin tehtävä on Suomen politiikan korkein tehtävä kuitenkin ja arvostan se erittäin korkealle. Ajattelen niin, että sitten kun se asia on ajankohtainen, se pitää miettiä.

Päätös ei ole hänen mukaansa kypsä vielä varmaankaan tämän vuoden puolella.

– Olen sitä miettinyt aiemminkin. Ja se on aika paljon kiinni myös siitä, mitä kansalaliset ajattelevat, millaista presidenttiä tarvitaan. Siinä pitää kuulostella aika isoa joukkoa ihmisiä, Heinäluoma pohti.

Hän painotti, että on oman elämäntyön kannalta hieno tunnustus, että tuollaiseen tehtävään pidetään mahdollisena ehdokkaana.

Suomen seuraavat presidentinvaalit on määrä järjestää vuoden 2024 alussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Simo Alastalo

Politiikka
23.2.2021
Eduskunnan turvallisuusjohtaja vuosi itse Sipilän tapausta koskevat turvakameranauhat medialle – pääsihteeri Paavola: ”Tämä on häneltä poikkeuksellinen päätös”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE