Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Kutsumusammatissa ollaan, kyllä, mutta…” – tästä on kyse, kun poliisi vaatii parempaa palkkaa ja työehtoja

Valtion neuvottelupöydässä ovat alkaneet kiriviikot uusien työ- ja virkaehtosopimusten saamiseksi noin 74 000 virkamiehelle maaliskuun loppuun mennessä.

Marja Luumi

Demokraatti

– Näyttää siltä, että hyvin lähelle neuvottelujen takarajaa mennään, Julkisalan koulutettujen Jukon valtion neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne arvioi.

Jukolaisia neuvottelujen piirissä on vähän yli 42 000. Loppuja palkansaajia edustavat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Ammattiliitto Pro.

Rinteen mielestä palkansaajien järjestöt ovat löytäneet hyvin yhteiset näkemykset kipukohdista, vaikka omia jäseniään edustavatkin.

Ja se pahin kipukohta on – kuinka ollakaan – ilmaiset ylimääräiset kiky-tunnit, mutta myös lomarahaleikkaukset herättävät yhä edelleen jäsenistössä runsaasti keskustelua.

– Lomarahaleikkaukset päättyivät viime vuoden lopussa, eivätkä ne siten ole neuvottelunvarainen asia, Rinne painottaa.

Rinne ihmettelee työnantajan asennetta kiky-tunteihin. Valtion työmarkkinalaitoksen mukaan ylimääräiset tunnit ovat toistaiseksi voimassaoleva järjestely, joten ne pitää neuvotella uusiksi nykyisten sopimusten päättyessä maaliskuun lopulla.

Lisää aiheesta

SPJL:n puheenjohtaja muistuttaa, miksi kiky-tunnit yleensä tulivat: nostamaan Suomen vientiä ylös.

– Nyt keskeiset vientisektorit ja monet muut sopimusalat ovat jo luopuneet niistä. En näe mitään perustetta, että julkisella sektorilla, tässä tapauksessa valtiolla, ne jatkuisivat. Niille ei ollut meidän aloillemme alunperinkään mitään perustetta.

“Poliisi laittaa kroppaa jatkuvasti peliin.”

Jukon neuvottelijana Rinne on vastaamassa myös siihen, mitä hänen johtamansa Suomen poliisijärjestöjen liiton SPJL:n jäsenyhdistysten noin 11 000 jäsentä tulevat kierrokselta saamaan. Paitsi poliiseja liittoon kuuluu myös oikeushallinnon, Suojelupoliisin, hätäkeskusten ja Maahanmuuttoviraston ammattilaisia.

SPJL:n äskeisessä kyselyssä tuli selkeästi esille, että jäsenistön mielestä turvallisuusalan palkkaus ei vastaa läheskään työn määrää ja vaativuutta. Palkkaan on saatava reilusti parannusta.

Järjestön ekonomisti Auno Mäkinen huomautti kyselyn tuloksia julkistettaessa, että pelkästään poliisissa palkkarakenteet vaihtelevat suuresti, joten keskipalkan laskeminen on hankalaa. Osviittaa antaa tämä: vanhempi konstaapeli tienasi vuonna 2018 ilman lisiä 2 916 euroa kuussa. Säännöllisen työajan ansio, johon luetaan muun muassa yövuoroista ja viikonlopputöistä maksettavat työvuorolisät, oli 3 605 euroa.

Rinnettä tyytymättömyys palkkaan ei yllätä. Tiettyä euro- tai prosenttikorotusta hän ei aseta, mutta vaatii valtiolle ajantasaista palkkaselvitystä, joka antaisi todellisen kuvan tehtävien sisällöistä, jotka vaativat yhä enemmän asiantuntijuutta. Palkkaohjelmalla pitäisi kuroa umpeen palkkaeroa yksityisen puolen asiantuntijoihin.

– Esimerkiksi poliisin työn vaativuus on kasvanut ja kouluttautumista vaaditaan entistä enemmän, että menestyy tehtävissä, Rinne perustelee.

Poliisin työssä on lisäksi haittoja, jotka eivät varsinaisesti liity tehtävien vaativuuteen. Poliisi tekee paljon ilta-, yö- ja viikonlopputöitä, jotka muodostavat tärkeän palkanmuodostuksen osan. Rinne pitää haittakorvauksia riittämättöminä.

– Poliisi laittaa kroppaa jatkuvasti peliin, kun tekee fyysisesti raskasta vuorotyötä silloin, kun muut juhlivat.

“Valtion työnantajana pitää olla kilpailukykyinen, että saamme virkamiehiksi parhaat.”

Runsaat ylityöt kuuluvat myös poliisin arkeen. SPJL pitää kenttätyössä olevien kolmen viikon ylitöiden jaksotusta ongelmallisena erityisesti silloin kun ihminen sairastuu: jo tehdyistä ylitöistä tulossa oleva korvaus pienenee.

– Tämä on työturvallisuuskysymys, sillä riski tulla puolikuntoisena töihin kasvaa. Kun on tehnyt ylitöitä, niitä ei halua antaa ilmaiseksi pois. Turvallisuusalalla pitäisi kuitenkin olla täysin työkykyinen, että pysyy 100-prosenttisesti skarppina, Rinne korostaa.

Muutakin harmia on. Viime kesänä Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella poliisit kimmastuivat, että Helsingin kokouksien turvallisuutta takaamaan tuleville maakuntien poliiseille ei enää maksettukaan palkkaa matka-ajasta vaan se laskettiin vapaa-ajaksi.

– Kyllä pitäisi normaalilla heinäntekojärjellä ymmärtää, että kun virkamies on virkapuvussa voimankäyttövälineet mukanaan, se on työaikaa. Kutsumusammatissa ollaan, kyllä, mutta jotain kohtuullisuutta voi edellyttää, Rinne puuskahtaa.

Hänen mukaansa asiaan ei ole tullut selvyyttä toistaiseksi. Kyse on työehtosopimuksen tulkinnasta, jota työnantaja on yksipuolisesti muuttanut sopimuskauden aikana. SPJL ei ole voinut puuttua vääryyteen työtaistelulla, koska kesken virkaehtosopimuskauden se olisi laitonta. Rinteen mielestä ongelma pitäisikin ratkaista neuvottelupöydässä.

SPJL:n kyselyn mukaan moni jäsen pohtii alanvaihtoa, mutta Rinne huokaisee, että laajaa ulosmarssia ei ole tapahtunut vielä kuten Ruotsissa.

Hän muistuttaa, että nyt rivissä olevista noin 74 000 valtion virkamiehestä eläköityy vuosikymmenen loppuun mennessä noin puolet. Ikäluokkien pienentyessä työmarkkinoille tulijoista käydään kovaa kilpaa.

– Valtion työnantajana pitää olla kilpailukykyinen palkkauksessa ja muissa työehdoissa, että saamme virkamiehiksi parhaat tästä joukosta. Tämä olisi syytä muistaa, SPJL:n puheenjohtaja Jonne Rinne painottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE