Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira oli juuri keskeyttänyt toiminnan yrityksen pyörittämässä hoitokodissa, jossa oli tullut ilmi vakavia laiminlyöntejä. Tapaus sysäsi liikkeelle lumipalloilmiön. Keskustelu vanhustenhoidon tilasta alkoi ja paisui.

Entisen toimitusjohtajan lausunto on kuvaava. Viestejä on tullut, mutta niitä ei ole kuultu tai otettu vakavasti. Kaltoinkohdeltujen ja väkivaltaa kohdanneiden vanhusten auttamiseksi toimivan Suvanto ry:n toiminnanjohtaja Satu Taiveaho ihmettelee keskustelun paikoin yllättynyttä sävyä.

– Jotkut viestivät sillä tavalla, että tämä olisi jotain uutta ja ihmeellistä. Vanhusten hoivan laadun puutteet ovat olleet hyvin pitkään tiedossa. Pidän hyvänä keskustelun käynnistymistä, mutta se harmittaa, että tarvitaan tällainen kohu ennen kuin saadaan läpi se viesti, jota monet tahot ovat useita vuosia pitäneet esillä erilaisin kannanotoin ja päättäjille annetuin lausunnoin, hän sanoo.

– Vanhusten parissa työskentelevät hoitajat kertoivat tilanteen huonontuneen erityisen paljon nimenomaan isoissa hoitofirmoissa, hän kiteyttää.

Mäkisalo-Ropponen on ollut usein äänessä vanhusten asioista ja laatinut myös kirjallisia kysymyksiä teemasta. Hän on kertonut hoitajien terveiset ja kysynyt hallituksen aikomista toimista.

– Vastaukset ovat olleet tiivistäen ja hiukan karrikoiden sellaisia, että hallitus on tehnyt hyvää työtä, kärkihankkeet etenevät, omavalvontaa kehitetään ja sote-uudistus korjaa loput ongelmat. Tuntuu, että ministerillä ja hallituksella on ollut tosi kuurot korvat kuulemaan sitä viestiä, mitä heille on kerrottu, hän summaa.

Taiveahon ja Mäkisalo-Ropposen kanssa samaan sävyyn puhuvat SDP:n kuntatason päättäjät, merikarvialainen lähihoitaja ja kunnanvaltuutettu Marika Uimaluoto ja Riihimäen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Miia Nahkuri. Nelikolla on myös samanlaisia näkemyksiä siitä, mikä kaikki on pielessä ja millä konstein vanhustenhoidon tilannetta ja ylipäätään ikääntyneiden oloja tässä yhteiskunnassa voidaan parantaa.

Marika Uimaluoto on työskennellyt lähihoitajana vanhusten parissa parikymmentä vuotta. Hän toivottaa lämpimästi tervetulleeksi nyt ”vihdoin ja viimein” virinneen keskustelun mutta näkee sen myös koettelevan hoitajien henkistä jaksamista.

– Siitä olen huolissani, että aika paljon on syyllistetty meitä hoitajia, vaikka lähtösyyt ovat tuottajassa. Jokainen yrittää tehdä parhaansa tietäen, että omat resurssit eivät vain riitä. Toivon, että asiat saadaan ratkottua ja sen myötä hoitajille työrauha, hän kuvailee.

Uimaluoto on miettinyt, miten keskustelu vaikuttaa niihin nuoriin, jotka harkitsevat työtä vanhustenhoidon parissa. Jo nyt Merikarvialle, 60 kilometrin päähän Porista, on vaikea saada koulutettuja sijaisia.

– Käykö niin, että kohta meillä on kauhea pula hoitajista, kun kukaan ei halua tälle alalle, hän pohtii.

Uimaluoto työskentelee julkisella puolella tehostetun palveluasumisen yksikössä ja viihtyy antoisaksi ja rikkaaksi kuvailemassaan työssä. Hänen työpaikallaan asiat ovat hyvin. Hän arvioi, että on helpompi olla töissä julkisella puolella kuin yksityisellä.

– Meidän ei tarvitse tuottaa esimerkiksi siivouspalveluita tai ruokahuoltoa. Monessa yksityisen puolen paikassa tällaiset työt, jotka eivät todella kuuluisi hoitajille, ovat hoitajien tehtävänä. Se ei ole oikein. Kaikki niihin kuluva aika on pois vanhuksilta, hän sanoo.

SDP:n kunnanvaltuutettuna Uimaluoto kokee päättäjän mahdollisuudet vaikuttaa merikarvialaisten vanhusten hoitoon rajoitetuiksi. Merikarvian, Porin ja Ulvilan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut järjestää Porin perusturva. Perusturvalautakunnassa on kaksi merikarvialaista, joten vaikutusmahdollisuudet jäävät Uimaluodon mielestä turhan ohuiksi.

Vanhus- ja vammaisneuvoston puheenjohtajana toimiva Marika Uimaluoto kertoo, että vanhusneuvosto seuraa tarkkaan Porin perusturvan laatimaa vanhuspalveluiden suunnitelmaa ja sen toteutumista Merikarvialla. Hän toivoisi, että neuvostoa kuultaisiin nykyistä enemmän.

– Itselläni on sellainen tunne, että kunnissa ja kaupungeissa ei ole oikein tiedostettu, kuinka tärkeä neuvosto tämä on. Meidät tahdotaan vähän ohittaa, täytyy itse pitää ääntä ja olla aktiivinen. Ehkä päättäjät eivät osaa ajatella, että vanhusneuvosto pitää ottaa huomioon päätöksenteossa.

Miia Nahkurin mukaan kunnissa vanhustenhoidosta huolehtimista haastaa talous, jota ovat kurittaneet valtionosuuksien leikkaukset ja väestön ikääntyminen. Vanhustenhoidon ongelmiin yksi syypää on Nahkurin mukaan se, ettei kunnissa osata vieläkään kilpailuttaa laadulla.

– Liian paljon puhutaan rahasta.

Marika Uimaluodon mielestä hoitajamitoitus ja sanktiot sen noudattamatta jättämisestä on kirjattava lakiin. Hän painottaa, että hoitajia pitää kuitenkin aina olla riittävästi suhteessa hoidon tarpeeseen. Jos esimerkiksi hoivakodissa on paljon vaativaa hoitoa tarvitsevia, voi olla tarpeen ylittää lakisääteinen minimi. Tällä hetkellä hoitajamitoituksen suositus eli hoitajien määrä yhtä asukasta kohden on 0,5.

– Suositus ei riitä. Se on nyt nähty, että suositukset ovat suosituksia. Hoitajamitoitus täytyy saada sitovana lakiin. Vähimmäismitoituksen pitäisi olla 0,7, Uimaluoto sanoo.

Samaa mieltä ovat muutkin haastateltavat. Hoitajamitoitus 0,7 lakiin on myös SDP:n tavoite ja puolue on ajanut sitä jo pitkään. Vuonna 2012 silloinen peruspalveluministeri Maria Guzenina yritti saada mitoituksen lakisääteiseksi, mutta pääministeripuolue kokoomus ei taipunut. Eduskunta kirjasi vanhuspalvelulain perusteluihin ponnen, jossa edellytettiin suosituksen täyttymisen seuraamista ja jatkotoimia:

– Ponnen sisältö oli, että jos löytyy yksiköitä, joissa 0,5 alittuu, on ryhdyttävä tiukempiin toimiin. Kun nyt niitä on, tiukempiin toimiin pitää ryhtyä, Satu Taiveaho kiteyttää.

Taiveahon mukaan 0,5 ei ole riittävän ja laadukkaan hoidon takaava mitoitus. Hänestä on myönteistä, että korkeamman mitoituksen kirjaaminen lakiin on saanut nyt laajaa kannatusta. Hänestä on silti tarpeen sanoa ääneen, että tämän hallituskauden aikana henkilöstömitoitusta on käytännössä heikennetty.

– Se tapahtui siten, että laatusuositukseen kirjattiin, että henkilöstömitoitukseen voidaan laskea muutakin kuin koulutettua hoitohenkilökuntaa. Tätä ennen laatusuosituksia on säännöllisin väliajoin parannettu vuodesta 2001 alkaen. On vähän nurinkurista, että nyt ollaan ihmeissään ja yllättyneitä tilanteesta, vaikka ollaan itse oltu valmiita heikennyksiin. Siitä ei ole kauaa, kun nykyisissä hallituspuolueissa mietittiin jopa 0,5 suosituksen laskemista, Taiveaho sanoo.

Riihimäen kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimiva Miia Nahkuri kertoo, että kaupunki pyysi taannoin selvityksen vanhustenhoidon tilanteesta Riihimäellä. Siinä laskettiin karkea arvio, millainen hintalappu kaupungille tulisi hoitajamitoituksen säätämisestä lakiin 0,7 tasolle.

– Se tarkoittaisi meillä noin 1,8 miljoonan euron lisämenoja. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että mitoitus pitää säätää lakiin, mutta se tarkoittaa kyllä sitä, että kunnat eivät voi ottaa vastuuta yksin. Valtion pitää kantaa rahoituksessa oma vastuunsa.

Suosituksista tai lakiin kirjatuista vaatimuksista on vähän iloa, jos niiden noudattamista ei seurata riittävän tehokkaasti. Merja Mäkisalo-Ropponen selvitti ennen vanhustenhoitoa koskevan kohun nousemista aluehallintoviranomaisilta (avi), millainen tilanne valvonnassa on.

– Sieltä kerrottiin, että avit eivät pysty tekemään valvontaa niin kuin pitäisi, koska heiltä on resurssit melkein viety. He voivat sammutella tulipaloja, eivät juuri muuta, Mäkisalo-Ropponen kertoo.

Satu Taiveaho on urallaan työskennellyt valvonnan parissa ja on edelleen tiiviisti yhteydessä aluehallintovirastoihin. Hän vahvistaa, että usein tarkastuksia käydään tekemässä vasta, kun epäkohdista kannellaan. Taiveahon mielestä tulipalojen sammuttamisen sijaan olisi järkevää panostaa valvontaan niin, ettei tuli pääse lainkaan syttymään.

– Pelkästään lisäresursseilla ei ratkaista tilannetta, vaan valvonnan kehittämiseen tarvitaan myös muuta, hän sanoo.

Taiveaho pitää ongelmallisena, että valtiovarainministeriön aveille asettamat tulostavoitteet ovat painottuneet muun muassa kanteluiden käsittelymääriin. Sen sijaan, että tulostavoitteet kannustavat käsittelemään mahdollisimman paljon kanteluita mahdollisimman nopeasti, olisi niiden fiksua kirittää ennakkovalvontaa.

– Se olisi paljon vaikuttavampaa, jos pystyttäisiin tekemään enemmän ennalta ilmoittamattomia tarkastuskäyntejä. Tulostavoite on nurinkurinen, koska ennakoivalla valvonnalla pystyttäisiin välttämään kanteluiden tarve, Taiveaho sanoo.

Taiveahon ja Mäkisalo-Ropposen mielestä usko omavalvontaan – siihen, että jokainen yksikkö valvoo itse itseään – on ollut aivan liian suurta.

– Esille tulleet esimerkit osoittavat, että tämä ei ole toiminut. Jo silloin, kun omavalvonta nostettiin vahvasti lain tasolle, tuli siitä kritiikkiä kaikilta valvontaviranomaisilta ja alan ammattilaisilta, Taiveaho muistuttaa.

On ongelmallista, että hoitohenkilöstö ei aina uskalla kertoa havaitsemistaan epäkohdista. Sosiaalialan ammattilaisena Miia Nahkuri pitää tilannetta henkilöstölle kestämättömänä. Epäkohdista pitää pystyä puhumaan, olivatpa ne millaisia tahansa. Kaiken keskiössä pitää olla ihmisen hyvinvointi.

– Se on hirveä ristiriita työntekijöille, kun he yrittävät oman ammattietiikkansa mukaan toimia asiakkaan parhaaksi ja toisessa vaakakupissa painavat ihan muut asiat. Tämä ehkä osoittaa, että markkinat eivät sovi kaikkialle, Nahkuri sanoo.

Henkilökunnan pitää myös lain mukaan voida puhua epäkohdista. Alan ammattilaisilla on velvollisuus tehdä huoli-ilmoitus, jos he havaitsevat ikäihmisen hyvinvointiin liittyviä ongelmia.

– Kun huoli-ilmoitusvelvollisuus säädettiin lakiin, pyrittiin varmistamaan, että ilmoituksesta ei tule työntekijöille ikäviä seurauksia. Valitettavasti niitä kuitenkin on. Varsinkin määräaikaisten työntekijöiden tilanne ongelmien esiin ottamisessa on aika mahdoton, jos haluaa pysyä töissä, Satu Taiveaho sanoo.

– Tilanne on ollut hyvin haastava työntekijöiden näkökulmasta ennen kaikkea yksityisten palvelujen piirissä, urallaan myös perus- ja lähihoitajien liitto Superissa työskennellyt Taiveaho jatkaa.

Kenellä tahansa on oikeus tehdä huoli-ilmoitus. Taiveaho käyttää siitä mieluummin termiä vanhustensuojeluilmoitus, jotta se miellettäisiin samanlaiseksi kuin lastensuojeluilmoitus.

– Vanhustensuojeluilmoitus on aika huonosti tunnettu. Suurin osa meistä toimii, jos kohtaa tilanteen, jossa lasta kohdellaan kaltoin. Huoli-ilmoitus ikääntyneiden osalta ei ole valitettavasti saanut samanlaista läpilyöntiä, hän sanoo.

Kaikki haastateltavat ovat yhtä mieltä siitä, että ikääntyneiden edunvalvojaksi tarvitaan valtakunnallinen vanhusasiavaltuutettu. Lapsiasiavaltuutetulta tulee eduskunnan käsittelyyn nyt vähintään kerran vaalikaudessa kertomus toiminnasta. Merja Mäkisalo-Ropposen mukaan samanlainen käytäntö toimisi myös ikäihmisten asioissa.

– Kertomus pakottaisi eduskunnan käsittelemään esille tulevia ongelmia. Se olisi parempi kuin että asiat tulevat käsittelyyn jonkin tällaisen kauhean prosessin tiimoilta, hän sanoo.

Tikun nokassa ovat olleet nyt erityisesti yksityiset vanhustenhoidon palveluiden tuottajat, mutta kaikki haastateltavat ovat yhtä mieltä, että myös julkisella puolella on ongelmia. Samalla he korostavat, että myös yksityisellä, erityisesti pienissä yrityksissä, tehdään hyvää työtä.

Haastateltavien puheista välittyy vahvasti ajatus siitä, että säästöjä haetaan väärällä tavalla. He muistuttavat, että ennaltaehkäisevä ote ja laadukas, oikea-aikainen hoito säästää pitkällä tähtäimellä yhteiskunnan varoja.

– On hassua, ettei nähdä ihmisten huonon hoidon seurauksia, Merja Mäkisalo-Ropponen sanoo.

Säästöjä on pyritty hakemaan muun muassa palvelukriteerejä kiristämällä. Satu Taiveaho pitää huolestuttavana, että nykyään jopa kotihoidon piiriin päästäkseen täytyy olla erittäin huonokuntoinen. Vastaavasti kotihoidossa on paljon niitä, joiden pitäisi päästä tehostetun palveluasumisen piiriin tai yhteisökotiin.

– Olisi tärkeää, että ikääntyneet saisivat tarvitsemaansa palvelua heti, kun heidän toimintakykynsä alkaa heiketä. Silloin toimintakykyä voidaan ylläpitää niin, että he selviäisivät itsenäisesti pitempään. Se olisi inhimillistä mutta myös taloudellisesti järkevää. Nyt kun kriteerejä on kiristetty, tulee kustannuksia enemmän, kun ikääntyneiden kunto heikkenee nopeammin ja he tarvitsevat yhä vaativampaa hoitoa, Taiveaho sanoo.

Merja Mäkisalo-Ropponen ja Satu Taiveaho ovatkin huolissaan siitä, että kotihoidon resurssit ovat aivan liian vähäiset sellaiseen laadukkaaseen hoitoon, joka aidosti ylläpitäisi ihmisen toimintakykyä. Liikunnan, ulkoilun ja vaikkapa kulttuurin vaikutukset hyvinvointiin ovat tuntuneet kotihoidossa unohtuneen täysin.

– Meidän pitäisi muuttaa kotihoidon kulttuuri ”ikäihmiset ulos” sen sijaan, että keskitytään vain viemään palvelut kotiin. Ikäihmisten kohdalla kaikkein paras kuntouttava toiminta on sitä, että hän liikkuu ja pääsee ulos, Mäkisalo-Ropponen sanoo.

– Kotona asumisen tukemiseen tarvittaisiin radikaalisti uutta ajattelua. Tällä hetkellä kotihoidossa saatetaan olla asunnon vankina. Pahimmassa tapauksessa ikääntynyt istuu tai makaa koko päivän ja on vuorokaudessa liikkeellä käytännössä vain pari minuuttia silloin, kun kotona käyvä hoitaja auttaa ruokapöydän ääreen tai vessaan, Taiveahokin sanoo.

Uuden ajattelun toivottaa tervetulleeksi myös Miia Nahkuri, joka muistaa kymmenen vuotta sitten pitäneensä aivan ensimmäisen puheenvuoronsa Riihimäen valtuustossa juuri vanhusten palveluista. Hän nosti silloin esiin vanhuspalveluiden jäykkyyden.

– Väitän, että näin on edelleen. Joko ollaan kotona, palveluasumisessa tai laitoksessa. Emme ole pystyneet kehittämään monipuolisempia palveluita. Minusta se on aika oleellinen asia, kun nyt katsotaan eteenpäin. Muutos on ollut kauhean hidas.

SDP:n ikäpoliittisen ohjelman laatineen työryhmän puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen kiteyttää, että sosialidemokraatit haluavat rakentaa Suomesta välittävän ja ikäystävällisen yhteiskunnan. Ohjelmassa vanhusten hoito on yksi osa laajempaa kokonaisuutta, jossa kiinnitetään huomiota myös muun muassa ikääntyvien hoivaköyhyyteen, terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ja esteettömyyteen.

– Ikäystävällistä yhteiskuntaa ei rakenneta vain sosiaali- ja terveystoimessa, vaan sitä rakennetaan myös kaavoituksessa. Sen rakentaminen alkaa jo varhaiskasvatuksessa ja kouluissa asenteisiin vaikuttamalla. Lasten ja nuorten on hyvä oppia esimerkiksi muistisairaan ihmisen kanssa olemisesta – että siinä ei ole mitään ihmeellistä, hän sanoo.

Satu Taiveaho kertoo, että Suvanto ry:ssä puhutaan ikäpolvitajusta. Se tarkoittaa, että yhteiskunnan kaikilla sektoreilla huomioidaan eri-ikäisten, myös ikääntyvän väestön, erityistarpeet. Pieni ja perin arkinen – ja sellaisena hyvin ymmärrettävä – esimerkki ovat jalankulkijoiden liikennevalot.

– Yhteiskunta on rakennettu meidän tehokkaassa työiässä olevien, terveiden ihmisten näkökulmasta. Seurasin jokin aika sitten työhuoneeni ikkunasta, kun iäkkäämpi pariskunta yritti ehtiä kadun yli vihreän valon aikaan. Se ei onnistunut, ja autot ohittivat heitä edestä ja takaa. Emmekö me arvosta ikääntyneitä edes sen vertaa, että varmistaisimme, että he ehtivät kulkea tien yli turvallisesti, Taiveaho kysyy.