– Kuten yksi Pohjanmaalta kotoisin ollut opiskelijani sanoi: Kyllä minä tiedän, mikä on tieteellisesti oikein, mutta meille se on vapaussota.

Tätä näkemystä tukee Haapalan mukaan vahva perinne. Kun miehet Pohjanmaalla määrättiin valkoisten asevelvollisuusarmeijaan, sitä perusteltiin halulla ajaa venäläiset pois maasta. Tästä kumpuaa tapa ja perinne puhua sodasta vapaussotana. Tosi asiassa venäläisten riisuminen aseista Pohjanmaalla sujui kuitenkin pääosin rauhallisesti.

– Koska sodasta jäi mielestäni kaikille huono omatunto, oli mukava uskoa hyvään selitykseen, Haapala sanoo.

Suomen historian dosentti ja tutkija Marko Tikka katsoo myös, ettei sisällissotaa muistella samalla tavalla maan eri puolilla.

– Sota on ihan erinäköinen, ja tavallaan ihan perustellusta syystä, vaikkapa Etelä-Pohjanmaan näkökulmasta tai Tampereen näkökulmasta.

Vaikka näkökulma Tampereella on Tikan mukaan sadan vuoden aikana väljähtynyt, tietynlainen muistamisen tapa ja kulttuuri elävät yhä voimakkaana.

Poliittisen historian professori emeritus Seppo Hentilä muistuttaa teoksessa Suomen poliittinen historia 1809–2009 (WSOY), kuinka sodan eri nimitykset sekä niiden perustelut osoittavat, että Suomessa käytiin saman aikaisesti itse asiassa montaa sotaa.

Hentilä itse nostaa teoksessa esiin kuusi erilaista nimeä kevään 1918 tapahtumille: Vapaussota, vallankumous, luokkasota, kapina, kansalaissota ja sisällissota.

– Kaikkia näitä nimityksiä ja niiden muunnoksia on käytetty sekä vastakkaisina että rinnakkaisina tulkintoina vuoden 1918 sodasta, Hentilä kirjoittaa.

0325 Leppävaaran punakaartilaisia lähdössä Tampereelle sisällissodan aikana vuonna 1918 – Espoo, Suurhuopalahti. LEHTIKUVA / HANDOUT / ESPOON KAUPUNGINMUSEO

1918 tapahtumien muistoa hallitsi 1960-luvulle saakka vapaussotatulkinta, jonka mukaan punaisten motiiit olivat olleet perimmältään rikolliset ja maanpetokselliset. Hentilä pitääkin tärkeänä virstanpylväänä 1960-lukua, jolloin porvarillinen puoli tunnusti, että myös punaisen osapuolen taistelulla oli ollut oma oikeutuksensa.

Hän huomauttaa vielä kirjassa, kuinka muutosta pohjusti ennen muuta keskustelu Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta.

– Käsitteet kuvastavat sodan osapuolten vastakkaisia motiiveja ja jälkipolvien suhdetta traagisiin tapahtumiin. Kaikki nimitykset ovat omista lähtökohdistaan nähtyinä oikeita, mutta mikään niistä ei yksinään kelpaa ainoaksi oikeaksi totuudeksi, Hentilä muistuttaa.

Nykyään sisällissodasta ei Pertti Haapalan mukaan juuri keskustella entisellä valkoisten alueella. Hän sanoo huomanneensa, että esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomessa sota ei ole puheenaihe samalla tavalla kuin Tampereella, jossa punaista muistoa on aktiivisimmin vaalittu ja pidetty yllä.

Marko Tikka sanoo, että suuren yleisön näkemykset eivät aina käy yksiin historiantutkijan kanssa, mutta “konfliktit” esimerkiksi esitelmätilaisuuksissa ovat hänen mukaansa selvästi vähentyneet parinkymmenen vuoden aikana.

– Ihmiset ymmärtävät, että sisällissota on historiaa, että siihen on erilaisia tulkintoja ja että historiantutkijalla voi olla perustellusti omanlaisensa tulkinta, joka ei vastaa kahvipöytäkeskustelun tapaa tulkita historiaa.

Sisällissodalla oli