Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kylmäävä tieto: “Uuden-Seelannin iskijäkin nosti esiin Breivikin”

Norjan Anders Behring Breivik on ollut esikuvana Uuden-Seelannin islamin vastaisessa terrori-iskussa. Brittiläisen Guardian-lehden mukaan iskusta pidätettynä oleva australialainen mies kertoo kirjasessaan olleensa lyhyesti yhteydessä Breivikiin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Tammikko pitää iskun tapahtumista Uudessa-Seelannissa yllättävänä, koska maa on rauhallinen paikka. Tammikon mukaan isIamin vastaisia ideologioita on kuitenkin kaikkialla länsimaissa, eivätkä Uusi-Seelanti ja Australia ole poikkeus.

– Uuden-Seelannin iskijäkin nosti esiin Breivikin Norjasta. Se oli ideologialtaan samanlainen isku, joskin (Breivikin) kohteeksi ei valikoitunut muslimeja vaan valtapuolue, jota syytettiin Euroopan islamisaatiosta, Tammikko arvioi.

Breivik teki pommi-iskun Oslon keskustaan ja ampui vasemmistonuoria Utöyan saarella vuonna 2011. Iskussa kuoli 77 ihmistä. Breivik perusteli hyökkäystä Norjan suojelemisella islamilta.

Äärioikeisto näkee maahanmuuton uhkana

Tammikko kertoo, että Yhdysvalloissa niin sanottu vaihtoehto-oikeisto on lanseerannut äärioikeistolaisia ideologioita jo vuosikymmenten ajan.

– Euroopassa on ollut ajatusta siitä, että länsimainen ihmisrotu on uhattuna muslimimaista tulevan maahanmuuton myötä.

Lisää aiheesta

Tammikko ei osaa sanoa, mistä Australiaan ja Uuteen-Seelantiin muuttaneet muslimit ovat suurimmaksi osaksi kotoisin.

– Veikkaisin, että sieltä lähialueilta eli Indonesiasta ja Malesiasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE