Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kymmeniä vankeja on määrätty koronakaranteeniin Jyväskylän avovankilassa

iStock

Jyväskylän avovankilassa on sunnuntaina todetun koronavirustartunnan vuoksi karanteenissa noin 40 vankia. Vankilassa on parhaillaan 48 vankia. Heistä on tähän mennessä ehditty jo vapauttaa karanteenista yhdeksän, jotka ovat aiemmin saaneet kaksi koronarokoteannosta, kertoo Jyväskylän vankilan ja yhdyskuntaseuraamustoimiston johtaja Tuula Tarvainen STT:lle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Työntekijöitä yksikössä on kaikkiaan 40, ja koronatapaus on koskettanut heistä alle 20:tä. Henkilökuntaa neuvottiin jo sunnuntaina pysymään toistaiseksi pois työpaikalta. Heidän alistumisiaan selvitetään edelleen.

Tarvainen arvioi, että myös muutamia työntekijöitä määrätään karanteeniin. Vankiterveydenhuolto on määrännyt, että vankilan karanteenit jatkuvat 29. syyskuuta saakka.

–  Tiistaiaamuna meillä käynnistyy laajamittaiset testaukset niille vangeille, joilla ei ole vielä tuplarokotuksia. Sitä mukaa kun vankien testitulokset osoittautuvat negatiivisiksi, heidän karanteenejaan puretaan, Tarvainen kertoo.

Testituloksia odotetaan viimeistään keskiviikkona.

Osa vangeista arvostellut karanteeneja

Koronakaranteenit ovat pitkälti pysäyttäneet avovankilan normaalin toiminnan. Vangit käyvät laitoksen ulkopuolella esimerkiksi opiskelemassa, siviilityössä ja työelämään valmentavissa palveluissa. Karanteenin myötä osallistuminen näihin toimintoihin on pysähdyksissä.

–  Vankilasta ei poistuta mihinkään. Myöskään perheiden tapaaminen ei ole mahdollista. Vankila sulkeutuu, jos tällaista termiä voi käyttää, Tarvainen sanoo.

Vain välttämättömät asiat voidaan Tarvaisen mukaan hoitaa.

Osa vangeista on arvostellut karanteenimääräyksiä.

–  Kun ollaan vankilassa, ollaan laitosolosuhteissa ja meidän täytyy huolehtia vankien terveydestä, Tarvainen sanoo.

Rokotekattavuus on vangeilla Tarvaisen mukaan selkeästi alhaisempi kuin muulla väestöllä. Jyväskylän vankilassa rokotukset kuitenkin etenevät, ja vankien suhtautuminen rokotuksiin on muuttunut myönteisemmäksi.

Asiasta kertoi aiemmin Keskisuomalainen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE