Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

20.3.2026 05:17 ・ Päivitetty: 19.3.2026 16:06

Kysely: Kuopio ja Tampere lähes tasoissa vetovoimavertailussa

Kuopion kaupunki / Raimo Pesonen
Kuopio sai vastaajilta hyvät arvosanat muun muassa turvallisuudestaan.

Uuden kyselyn mukaan Tampere on yhä houkuttelevuudeltaan Suomen vetävin kaupunki, mutta Kuopio hengittää jo ihan niskaan ja Turkukin nousee.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Entinen T-media, nykyinen Reputation and Trust on mitannut Suomen suurimpien kaupunkien aluemainetta ja vetovoimaa vuodesta 2020 lähtien.

Kysely toteutettiin tammikuussa, ja siihen vastasi noin 2 700 ihmistä, jotka edustavat 15-65-vuotiaita Manner-Suomessa asuvia. Vastaajia pyydettiin arvioimaan kaupunkimaineita kuudella eri osa-alueella arvosanoin 1-5. Osa-alueet olivat taloudellinen elinvoima, yhteisö, turvallisuus, sijainti, palvelut ja kustannusrakenne.

Osa-alueiden keskiarvosana muodosti aluemainepistemäärän, jossa Tampere päihitti muut luvulla 3,81.

Kuopio on viime vuodet saavuttanut Tamperetta ja on sen kanssa jo lähes tasoissa maineluvulla 3,76. Kuopio sai tutkimuksessa erityisen korkeat arvosanat yhteisöstä ja turvallisuudesta.

- Kuopion ydinkeskusta on suunniteltu jalankulun ehdoilla, mikä varmasti osaltaan vahvistaa mielikuvaa viihtyisyydestä ja turvallisuudesta, kertoo Reputation and Trust Analyticsin vanhempi neuvonantaja Andrei Sergejeff tiedotteessa.

TÄMÄN VUODEN suurin nousija on Turku, joka kasvatti sijoitustaan kaikilla osa-alueilla ja nousi kokonaisvertailussa kolmanneksi maineluvulla 3,7. Turun maineessa eniten nousua oli palveluissa ja sijainnissa.

Vetovoiman lisäksi tutkittiin pitovoimaa eli kaupungista kysyttiin myös sen nykyisiltä asukkailta. Turun asukkaiden mielikuvat ja kokemukset kaupungista pysyivät suunnilleen samoina tai laskivat hiukan viime vuodesta, vaikka kaupungin maine potentiaalisten asukkaiden silmissä kasvoi.

- Useimmiten omien asukkaiden näkemykset kaupungista ovat positiivisempia kuin ulkoiset mielikuvat. Kymmenestä Suomen suurimmasta kaupungista ainoastaan Lahdessa aluemaine parani sekä potentiaalisten että omien asukkaiden keskuudessa, kertoo Reputation and Trust Analyticsin asiantuntija Susanna Saarenpää tiedotteessa.

ERIKOISTA kyllä, yksi sijoitustaan menettäneistä kaupungeista on yhä suositummaksi tullut Rovaniemi. Sen maine laski viime vuoden tuloksesta 3,69 tulokseen 3,57.

Rovaniemen osalta mielipiteitä tutkittiin ainoastaan potentiaalisten asukkaiden osalta. Eniten osa-alueista Rovaniemellä laski kustannusrakenne, joka kertoo siitä, miten kohtuullisina vastaajat näkevät alueella elämisen kulut. Rovaniemen kustannusrakenteen arvosana laski viime vuodesta jopa 0,48 yksikköä.

Kyselytutkimuksen laatijat syyttävät mainelaskusta turismin lieveilmiöitä.

- Aiemmin turismi koettiin usein positiivisena, sillä matkailijat työllistivät paikallisia käyttäessään rahaa hotelli- ja ravintolapalveluihin. Majoituskulttuuri on kuitenkin muuttunut: nykyisin ammattimaiset majoittajat haalivat asuntoja Airbnb-käyttöön, ja tästä seuraa se, että asuntojen hintataso nousee pilviin, Sergejeff analysoi tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU