Ulkomaat
13.2.2025 08:14 ・ Päivitetty: 13.2.2025 09:21
Lähteet: Gazan aselepo voi sittenkin kestää
Neuvotteluissa Gazan aselevon pelastamiseksi on tapahtunut edistystä, kertovat neuvotteluissa mukana olevat palestiinalaislähteet.
Lähteiden mukaan Israel on luvannut ottaa käyttöön uusia humanitaarisia toimia. Äärijärjestö Hamas puolestaan on luvannut, että aseleposopimuksen mukainen kuudes vankienvaihto toteutetaan lauantaina, jos Israel pitää kiinni sitoumuksistaan.
Hamas kertoi aikaisemmin tällä viikolla jäädyttävänsä vankienvaihdon, koska Israel oli sen mukaan rikkonut aseleposopimusta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut ”helvetin pääsevän irti” Gazassa, jos panttivankeja ei vapauteta. Trump vaati kaikkien panttivankien vapauttamista, mutta totesi Israelilla olevan lopullisen päätösvallan asiassa.
Israelin puolustusministeri Israel Katz puolestaan uhkasi, että jos Gazan sota alkaa uudelleen, se ei tule loppumaan ennen kuin Hamas on täysin lyöty ja kaikki panttivangit on vapautettu,
- Sota mahdollistaa myös Yhdysvaltain presidentin Gazan vision toteuttamisen, puolustusministeri sanoi.
Trump on ehdottanut palestiinalaisten siirtoa pois Gazan raivaamisen ja jälleenrakennuksen ajaksi. Palestiinalaisilla ei myöskään olisi mahdollisesti oikeutta palata takaisin Gazaan.
Väestön pakkosiirto olisi sotarikos, ja arabimaat Yhdysvaltain liittolaisia Egyptiä ja Jordaniaa myöten ovat vastustaneet sitä jyrkästi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.