Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

4.3.2025 14:53 ・ Päivitetty: 4.3.2025 15:12

Läikkyykö hallituksessa olutriita? Alkoholiverotuksesta täysin päinvastaisia näkemyksiä

iStock

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kertoi tänään, että hallitus keskeyttää makeisten ja suklaan arvolisäverokannan korotuksen valmistelun.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Korvaavat säästöt haetaan eri tavoin, muun muassa alkoholiverotusta korottamalla.

Valtiovarainministeriön tiedotteessa asiasta todetaan hiukan kryptisesti seuraavasti: ”Lisäksi ministeriö valmistelee alkoholiverotuksen kiristämistä verotulojen lisäämiseksi. Korotus koskisi viinejä ja niin sanottuja muita käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia.”

Muotoilusta syntyy kuva, että oluet eivät välttämättä ole veronkorotuksen piirissä. Onko näin? Demokraatti on yrittänyt selvittää asiaa tänään eri hallituslähteistä ja vastaukset ovat ristiriitaisia.

Kokoomuksessa ja myös esimerkiksi RKP:ssä tunnutaan katsottavan, että veronkorotuksen koskisivat yli 5,5 prosentin vahvuisia käymisteitse valmistettuja juomia, siis myös oluita kuten viinejä ja vaikkapa siidereitä. Asia ilmaistaan Demokraatille varsin suoraan: näin on sovittu ja asia on päivänselvä.

Perussuomalaisissa ajattelutapa on kuitenkin toinen. Ainakaan oluet eivät kuulu veronkorotusten piiriin, puolueen piirissä vakuutetaan tiukasti – suorastaan toivotetaan makeisveroa takaisin, jos näin olisi.

Perussuomalaiset ovat ottaneet aiemmin pisteitä kotiin hallituksen olutveron alentamisesta. Puolueessa ei luonnollisesti katsottaisi hyvällä, jos oluen verotusta nyt nostettaisiin.

Tänään SAK:n vaalitentin yhteydessä valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) totesikin, että kyse on nimenomaan viinien verotuksen kiristämisestä. Yksityiskohdista tai summista Purralla ei ollut muuta kerrottavaa.

Valtiovaraiministeriössä on varmasti myös mietitty tarkkaan tiedotteen muotoilua, jonka mukaan korotus koskisi nimenomaan ”viinejä ja niin sanottuja muita käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia”.

Tämän taustalla lienee se, että Suomessa kansallinen lainsäädäntö perustuu EU:n alkoholiveron rakennedirektiiviin, jossa on mainittu erikseen oluet, erikseen viinit ja erikseen myös muut käymisteitse valmistetut alkoholijuomat. Kategoria oluet on siis jätetty tiedotteesta pois.

Hallituksesta kuuluu myös viestiä, että verotuksen yksityiskohtia vielä hiotaan. Näyttää siltä, että hiomista riittää pikkutunneille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU