Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Lakiluonnos purkaa Veikkauksen monopolia: osa rahapeleistä avataan kilpailulle 2027

Veikkaus / handout

Uusi rahapelilain luonnos sallisi vedonlyönnin ja nettikasinopelit Suomessa muillekin kuin Veikkaukselle. Muun muassa lottopelit ja raaputusarvat jäisivät yhä yhtiön yksinoikeudeksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lakia valmistellut sisäministeriö lähetti keskiviikkona lakiluonnoksen lausuntokierrokselle. Aikaa lausuntojen antamiseen on 18. elokuuta asti.

Toteutuessaan uusi laki sallisi, että muut yhtiöt kuten ulkomaiset nettikasinot voisivat toimiluvan turvin myydä ja osin markkinoida tiettyjä rahapelejä Suomessa. Luvat myöntäisi ja niitä valvoisi uusi lupa- ja valvontavirasto.

Sisäministeriön tiedotteen mukaan Veikkauksen monopoli säilyisi yhä jatkossakin esimerkiksi lotto- ja totopeleissä, raaputusarvoissa sekä fyysisissä peliautomaateissa.

Ministeriön mukaan tavoitteena on, että uuden lain sallimia toimilupia voisi hakea vuoden 2026 alusta. Pelitoiminta alkaisi vuotta myöhemmin.

Veikkaus sanoo nyt perehtyvänsä luonnokseen, ja etenkin siihen miten siinä on turvattu pelaamisen haittojen ehkäiseminen. Veikkausta kiinnostaa, miten tehokkaaksi uusilta yhtiöiltä toimilupamaksuja keräävä lisenssijärjestelmä on rakennettu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE