Politiikka

Lännen Media: Maakuntavaalien toteutuminen ajallaan epäilyttää – usko horjuu hallituspuolueiden valtuutetuillakin

Timo Jaakonaho
Timo Jaakonaho
Timo Jaakonaho

Usko maakuntavaalien toteutumiseen aikataulussaan tulevana syksynä ei ole kunnanvaltuuttujen joukossa vahva. Lännen Median tekemästä kyselystä selviää, että vain reilu kolmannes uskoo maakuntavaalien toteutuvan aikataulussaan lokakuussa 2018.

Lännen Median kyselyyn vastasi 767 kunnanvaltuutettua. Kysely lähetettiin 2513 valtuutetulle, jotka toimivat maakuntien suurimmissa kaupungeissa tai kunnissa.

Keskustalaisten valtuutettujen joukossa luotto aikataulun toteutumiseen on vahvempaa kuin hallituskumppani kokoomuksen valtuutettujen keskuudessa. Keskustalaisista valtuutetuista kymmenen prosenttia ei uskonut aikataulun toteutumiseen, kun taas hallituskumppani kokoomuksen valtuutetuista usko horjui yli puolella vastaajista. Reilusti yli puolet SDP:n, vihreiden, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton valtuutetuista eivät usko maakuntavaalien toteutuvan lokakuussa.

Alueittain kriittisimpiä maakuntavaalien suhteen oltiin Päijät-Hämeessä ja Uudellamaalla. Eniten aikataulun toteutumiseen uskottiin Kainuussa.

Valtuutetuilta kysyttiin myös, pitäisikö sitä rajoittaa, että sama henkilö voi olla yhtä aikaa kunnanvaltuustossa, maakuntahallinnossa ja eduskunnassa. Suurin osa vastaajista on sitä mieltä, ettei ehdokkuuksia pidä rajata. Samalla kuitenkin epäiltiin, ettei yhdellä ihmisellä ole tarpeeksi aikaa useiden luottamustehtävien hoitamiseen riittävän hyvin. Osa vastaajista kannatti Ruotsin tapaa, jossa henkilö voi hoitaa vain kahden tason luottamustehtävää kerrallaan.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat