Politiikka
30.9.2023 09:35 ・ Päivitetty: 30.9.2023 09:35
Lauri Lyly: ”Hallitus odottaa ihmettä”
Pohjoismaisen mallin mantraa hokemalla ei tule työpaikkoja. SDP:n kansanedustaja Lauri Lyly muistuttaa, että Marinin hallitus loi 80 000 työpaikkaa kasvua tukevalla politiikalla.
Lyly kommentoi tiedotteessaan työministeri Arto Satosen (kok.) esiintymistä Ylen Ykkösaamussa.
Lylyn on vaikea nähdä tätä talousnäkymää niin optimistisena kuin Satonen, koska juuri nyt rakentaminen sukeltaa, työttömyys lisääntyy lähikuukausina kymmenillä tuhansilla ja nämä heijastuvat koko talouteen vähintäänkin koko ensi vuoden.
– Itse uskon, että vaikutus kestää pidempäänkin. Työllistämistavoitteet karkaavat käsistä. Ja hallitus ei tee mitään rakentamisen vauhdittamiseksi. Se odottaa ihmettä. Pelkään, että tämä kehitys johtaa yhä uusiin ja pahempiin työmarkkinaleikkauksiin hallituksen toimesta. Nytkin yhä useamman työttömän asema heikkenee hallituksen jo esittämien työttömyysturvaleikkausten takia, koska työtä ei ole taantumassa samalla tavalla tarjolla.
Lylyn mukaan työttömyysturvaa heikentämällä, aikuiskoulutustuen lakkautuksella ja neuvottelutoimintaan yksipuolisella työnantajaa vahvistavalla muutoksilla hallitus on valinnut puolensa.
– Työttömyysturvasta leikkaaminen ja neuvottelutoiminnan painopisteen siirtäminen ennestään vahvemmalle osapuolelle työnantajille, ei tuo 100 000 uutta työpaikkaa eikä Suomen tarvitsemaa työllisyysasteen nostoa 80 prosenttiin. Nämä toimet siirtävät Suomea yhä kauemmas muissa Pohjoismaissa olevasta työmarkkinatilanteesta.
Entinen SAK:n puheenjohtaja viittaa myös taustaansa.
Lisää aiheesta
– Kokemuksesta voin sanoa, että aitoihin neuvotteluihin ja sopimiseen työmarkkinajärjestöjen välillä on nyt erittäin vaikea päästä, koska työnantajapuoli on jo kaiken saanut hallitusohjelmassa. Se ei niistä luovu ja odottaa popcornia syöden hallituksen hoitavan asiat kotiin. Muistuttaa paljon Kiky-neuvottelujen lähtötilannetta.
– Nyt pitää saada aikaiseksi todelliset neuvottelut ja välttää tilanteen eskaloituminen. Neuvotteluille on mahdollisuus, jos hallitus tai työnantajat luopuvat sanelulinjastaan. Samassa veneessä oleminen tarkoittaa sitä, että ollaan aidosti yhdessä hakemassa ratkaisuja työelämän todellisiin ongelmiin työllisyyteen, jaksamiseen, osaamiseen, turvaan, tuottavuuteen niin työpaikalla, liitto- kuin keskusjärjestötasollakin, Lyly sanoo tiedotteessa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.