Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Lehti: Kirkkonummi määrättiin maksamaan Heidille 45 000€ – Kunnan ainoaa naispuolista huoltomiestä ei otettu päivystysrinkiin

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut Kirkkonummen kunnan maksamaan 35 000 euron korvauksen ja 10 000 euron hyvityksen JHL:läiselle huoltomies Heidi Kimarille, 42, kertoo Motiivi-lehti.

Demokraatti

Demokraatti

Syynä oli tasa-arvolain rikkominen. Kunnan ainoaa naispuolista huoltomiestä ei otettu päivystysrinkiin tämän toistuvista pyynnöistä huolimatta.

Työnantaja oli oikeuden mielestä menetellyt työsopimuslaissa ja tasa-arvolaissa säädetyn syrjinnän vastaisesti. Lisäksi oikeus totesi, että Kimariin kohdistunut syrjintä oli kestänyt pitkään ja aiheuttanut hänelle mittavan ansionmenetyksen.

Lisäksi käräjäoikeuden mukaan työnantajan menettelyyn liittyi piirteitä, jotka viittasivat tahalliseen velvoitteiden rikkomiseen sekä piittaamattomuuteen lain vaatimuksia kohtaan. Jälkimmäinen moite johtui siitä, että kunta oli useana vuonna laiminlyönyt huoltoringissä työskennelleiden miesten ylityömäärien valvonnan.

“Myöhään iltapäivällä puhelin soi, minä vastasin ja JHL:n palkkaama lakimies Anna-Leena Virtanen alkoi piinallisen hitaasti kertoa, että kyllä tässä kävi nyt niin että me voitettiin! Sillä hetkellä nauratti ja itketti yhtä aikaa, Kimari muistelee perjantaita 15. helmikuuta 2019.

“En olisi yksinäni älynnyt hakea tasa-arvovaltuutetun lausuntoa saati uskaltanut haastaa työnantajaa oikeuteen. Liiton lakimiehelle, luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille kuuluu kiitos siitä, että he uskoivat asiaani silloinkin kun oma usko oli koetuksella.”

Kirkkonummi on ilmoittanut tyytymättömyytensä oikeuden ratkaisuun ja saattaa valittaa päätöksestä hovioikeuteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE