Trendit ovat olleet samoja jo vuosia. Kirkkopalveluiden hallinnoima ja Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen rahoittama Ruoka-apu.fi-palvelu julkaisee valtakunnallisia tilannekatsauksia ruoka-avun tilanteesta Suomessa, ja niiden mukaan ruoka-avun tarve on kasvanut ja käytettävissä olevan ruoan määrä vähentynyt ainakin kuusi vuotta perätysten.

-  Se on se suurin kehityskulku, joka näyttää jatkuvan, kertoo Ruoka-apu.fin hankepäällikkö Laura Kumpuniemi.

Samaa viestiä kertovat Sinikka Backman Helsingin Myllypuron elintarvikeavusta ja koordinaattori Niklas Vaalgamaa Suomen Punaiselta Ristiltä (SPR): jaettavaa ruokaa ei enää saa siinä määrin kuin ennen, ja samalla sitä tarvitsevien määrä lisääntyy.

Backman kertoo, että maahanmuuttajien osuus ruoka-avun asiakkaista on kasvanut merkittävästi. Joukossa on esimerkiksi ulkomaalaisia opiskelijoita ja Ukrainasta sotaa paenneita.

Kumpuniemi sanoo, että erityisesti on kasvanut lapsiperheiden ja ukrainalaisten määrä. Lisäksi ruoka-apua hakevat yhä nuoremmat.

Myös SPR:llä on havaittu, että lapsiperheitä osallistuu ruokajakeluihin entistä enemmän. Sosiaaliturvan leikkausten vaikutukset näkyivät SPR:n viime vuoden lopulla julkaisemassa raportissa, ja Vaalgamaan mukaan tuen tarpeen määrä on senkin jälkeen kasvanut.

Usein ruoka-avun varassa on myös ikäihmisiä.

-  Eläkeläisten kuulee juttelevan, että on kaksi viikkoa aikaa seuraavaan eläkkeeseen, tilillä 20 euroa ja apteekkiinkin pitäisi päästä. Kyllä he aika kovilla ovat, Myllypyron elintarvikeavun Backman sanoo.

JAETTAVA RUOKA tulee ruoka-apuun esimerkiksi tukuista ja ruokakaupoista. Haastateltavat kertovat, että koska kaupat esimerkiksi tekevät nykyään tilauksiaan entistä tarkemmin ja myyvät vanhenemassa olevaa ruokaa itse, lahjoitettavaa ruokatavaraa on aiempaa vähemmän.

-  Kauppiaan tehtävähän on tehdä voittoa eikä hyödyttää meitä. Mutta muutos on ollut raju, Backman sanoo.

Tarjottavan väheneminen tarkoittaa, ettei kaikkea riitä kaikille. Myllypurossa käy kahdesti viikossa noin 1  400 ihmistä, mutta esimerkiksi lihatuotteita riittää yleensä muutamalle sadalle.

Vielä jonoa ei ole jouduttu Backmanin mukaan kertaakaan katkaisemaan, mutta sekin saattaa vielä olla edessä.

Kun valikoimaa ei ole paljon, yksilöllisiin tarpeisiin vastaaminen on entistä vaikeampaa. Esimerkiksi ruoanlaittomahdollisuutta vailla oleva asunnoton kaipaa eri asioita kuin lapsiperhe. Lisäksi erikoisruokavalioiden huomioiminen hankaloituu.

Ensisijainen toive Kumpuniemen mukaan on se, että ruokaa yleensä edes saa sen verran, että sitä on järkevää lähteä hakemaan.

-  Monissa paikoissa on välillä se tilanne, että koska lahjoittajilta tulee hävikkiä niin vähän, kassit ja annokset alkavat olla aika laihoja.

MONET ruoka-aputoimijat kokevat, että heille on sysätty yhteiskunnallinen vastuu, joka ei heille kuulu.

Kumpuniemi sanoo, että ruoka-apu on tarkoitettu ikään kuin laastariksi lyhytaikaiseen tarpeeseen. Nyt avun tarve on monilla pitkittynyt, ja monet tarvitsevat ruoan lisäksi muunkinlaista apua.

-  Vaikka avun tarvitsijoiden määrä ei joka paikassa kasvaisi, yksittäisten ihmisten ahdinko ja tarve muillekin tukipalveluille kasvaa, hän kertoo.

Joissakin tapauksissa ruoka-avusta voidaan ohjata ihmisiä eteenpäin esimerkiksi sosiaalipalveluihin. Kumpuniemen mukaan resurssit siihen, kuinka hyvin esimerkiksi sosiaalityöntekijät voivat jalkautua ruoka-avun pariin, vaihtelevat kuitenkin hyvinvointialueittain.

Myös Backman huomauttaa, että niin kutsuttujen leipäjonojen piti olla väliaikaista apua 1990-luvun laman aikana, mutta nyt ne ovat vakiintuneet.

Erityisen huolissaan Backman on lapsista.

-  Syntyy eriarvoisuutta, emmekä kaikki kuulu samaan veneeseen. Sitä laskua voidaan maksaa ehkä vuosikymmeniäkin.

Teksti: STT / Anne Salomäki