Uutiset
26.6.2019 20:20 ・ Päivitetty: 26.6.2019 20:20
Lenin-museo esittelee nyt sosialistista lapsuutta
Tampereella sijaitsevassa Lenin-museossa on avautunut uusi sosialistista lapsuutta käsittelevä osio. Uusi päivitys kertoo millaista oli elää lapsena Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopan sosialistissa maissa sekä Suomessa vasemmistolaisperheessä Neuvostoliiton viimeisinä vuosina ja sosialismin romahtamisen jälkeen. Teemaosio pohjautuu Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunnan ja Arizona State Universityn globaalikasvatusyksikön De-colonial and De-Cold War Dialogues on Childhood and Schooling -yhteistyöhankkeeseen.
Sosialistinen lapsuus -osio on avattu osana museon perusnäyttelyä. Teemaosiossa kuullaan rautaesiripun takana ja Suomessa varttuneiden ihmisten muistoja sekä kurkistetaan suomalaisen pioneerilapsen huoneeseen. Lisäksi näyttelyssä voi katsoa nostalgisia lastenohjelmia eri puolilta Itä-Eurooppaa ja kuunnella vanhoja lastenlauluja, kuten vaikkapa Lounatuulen laulua ja Krokotiili Genan syntymäpäivälaulua.
Sosialistisissa maissa ensisijainen vastuu lasten kasvatuksesta oli valtion päiväkodeilla, kouluilla ja järjestöillä. Lapset nähtiin voimana, jonka tehtävänä oli vaalia ja kehittää sosialistista järjestelmää tulevaisuutta varten. Järjestelmä tarjosi turvan ja maksuttoman koulutuksen mutta kaikki eivät sopeutuneet sosialismin ihanteisiin. Vain kaikesta ansioituneimmat ja sopeutuneimmat saattoivat esimerkiksi matkustaa ulkomaille kansainvälisiin lasten- ja nuortentapahtumiin. Suomesta tapahtumiin osallistuivat erityisesti pioneerit, joiden toiminta ja kasvatus myös perustuivat sosialismin ihanteisiin.
Lenin-museon Sosialistinen lapsuus -päivitysosio on toteutettu yhteistyössä Tampereen yliopiston kasvatustieteen apulaisprofessorien Nelli Piattoevan ja Zsuzsa Millein kanssa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.