Politiikka
28.1.2022 17:13 ・ Päivitetty: 28.1.2022 17:13
Leppä: ”Tämä on nyt hyväksyttävä. Susien metsästystä ei voida näillä lumilla aloittaa.”
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) toteaa hallinto-oikeuksien täytäntöönpanokiellot susien kaatoluvista olevan Suomen oikeusjärjestelmän mukaisia.
– Tämä on nyt hyväksyttävä. Susien metsästystä ei voida näillä lumilla aloittaa, Leppä sanoo.
Leppä kommentoi asiaa maa- ja metsätalousministeriön tviittiketjussa. Leppä sanoo ministeriön tehneen asiassa oman työnsä ja lisäksi toimivaltainen viranomainen, Suomen riistakeskus, on puolestaan vastannut päätöksistä. Lepän mukaan työ jatkuu sen perusteella, miten oikeuslaitos suhtautuu tehtyihin päätöksiin.
– Joudumme tarkastelemaan suden kannanhoidollista metsästystä myöhemmin seuraavaa talvea varten. Luonnonvarakeskuksen työ suotuisan suojelutason määrittelemiseksi valmistuu ensi syksyksi, Leppä sanoo.
– On muistettava, että kun susikannan hoitosuunnitelma hyväksyttiin 2019, suden kannanhoidollinen metsästys kirjattiin suunnitelmaan yksimielisesti yhdeksi toimenpiteeksi. Sen takana olivat kaikki mukana olleet sidosryhmät, ministeri lisää.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
28.1.2022 16:31
Hallinto-oikeudet panivat suden metsästysluvat jäihin – näin kommentoivat Luonnonsuojeluliitto ja Metsästäjäliitto
Politiikka
28.1.2022 14:06
Tutkija hämmästelee ministeri Lepän logiikkaa: ”Susien tappamista perusteltaisiin niiden suojelemisella”
Politiikka
28.1.2022 09:20
”Asetus on johtamassa vasta muutama viikko voimaantulonsa jälkeen absurdiin ylilyöntiin” – Kansanedustajalta kirjallinen kysymys Saunajärven susilaumasta