Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Li Andersson: “En joudu pelkäämään, että isäni kidnapataan”

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson pohdiskelee itsenäisyyden merkitystä Facebook-tilillään.

Hänelle itsenäisyys on turvallisuutta.

“Se on etuoikeutetun ihmisen tunne siitä, että saa asua maassa, jossa ei joudu pelkäämään arkisin. En joudu pelkäämään, että isäni kidnapataan, että minut pidätetään poliittisen toimintani vuoksi tai että paras ystäväni joutuu väkivallan kohteeksi, koska hän kuuluu vähemmistöön.”

Andersson kertoo olevansa tavattoman kiitollinen siitä, ettei ole joutunut näkemään muun muassa sotaa ja kuolemaa.

“Olen tavattoman kiitollinen siitä, että en ole koskaan joutunut olemaan sen vaikean valinnan edessä, jotka miljoonat ihmiset koko ajan joutuvat tekemään miettiessään, uskaltavatko he jäädä omaan kotiinsa vai ei.”

Andersson huomauttaa, että turvallisuuden tunteeseen tottuu, ja ihminen muuttuu usein omille etuoikeuksilleen sokeaksi.

“Tätä tunnetta hyödyntävät kaikki ne tahot, jotka tekevät itsenäisyyspäivällä politiikkaa. Oman turvallisuuden näkyväksi tekemisen sijaan he haluavat saada meidät ajattelemaan turvattomuutta ja uhkia.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE