Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

”Lihavuuden hoito on lääketeollisuuden kultakaivos” – Kelassa pelätään lihavuuslääkkeiden korvausten huimaa kasvua

LEHTIKUVA / MIKKO STIG

-  Raadollinen asia on se, että lihavuuden hoito on lääketeollisuuden ennennäkemätön kultakaivos.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Näin sanoo STT:lle Kelan johtava ylilääkäri Janne Leinonen. Leinosen mukaan aikuisista noin joka kolmas on ylipainoinen tai lihava. Myös lapsista ja nuorista hälyttävän suuri osa on ylipainoisia tai lihavia, hän toteaa.

Ratkaisuksi lihavuuteen on tarjottu viime vuosina lihavuuslääkkeitä. Leinonen on huolissaan lihavuuden hoidosta ja kasvavista lääkekorvauksista.

-  Jos lihavuuslääkkeitä aletaan korvata ilman kokonaiskuvan luomista, niistä aiheutuu potentiaalisesti jopa miljardien eurojen vuosittaiset kulut, Leinonen sanoo.

Luku olisi mullistava, sillä Kela maksaa lääkekorvauksia tätä nykyä vuosittain kokonaisuudessaan noin 1,8 miljardia euroa. Leinonen kertoo, että useissa maissa lihavuuslääkkeitä ei aiota korvata tai niitä on jopa otettu pois korvattavuuden piiristä kustannusten räjähtämisen vuoksi.

On ratkaisematon kysymys, kenen kustannettavaksi lihavuuden hoito kuuluu ja kuinka paljon se saa maksaa. Markkinoille on tulossa uusia, hintavia lihavuuslääkkeitä, joiden hinnat pysyvät korkeina vielä pitkään. Terveydenhuollon menoja ei myöskään haluta kasvattaa, mutta myös lihavuuden hoitamatta jättäminen on kallista.

LEINOSEN mukaan nykyinen käsitys on, että lihavuuden hoidossa lääkityksen tulee olla pitkäaikaista tai jopa elinikäistä, sillä tutkimukset osoittavat, että paino palaa herkästi ennalleen lääkkeen lopettamisen jälkeen. Hän sanoo, että laihtuminen vaatii joka tapauksessa merkittävän elintapamuutoksen.

Leinosen mukaan lihavuuden hoito muilla keinoin kuin lääkkeillä saattaisi tulla jopa lääkekorvauksia halvemmaksi.

-  Lääkkeiden miljardikustannusten pitäisi laittaa meidät ajattelemaan, mitä ne muut keinot voivat olla – kaavoitus, koululiikunta, ruokailu, hinnoittelu, veropolitiikka, lasten liikuntaharrastusten tukeminen, Leinonen listaa.

Hän sanoo, että lääkkeisiin laitettavan rahan arvo tuntuu kuitenkin olevan täysin erilainen kuin saman sairauden muussa hoidossa.

-  Monet yhteiskunnat ovat valmiita sijoittamaan lääkkeisiin jostakin syystä aivan eri suuruusluokan summia.

“Hoitamaton lihavuus vasta maksaakin”

TERVEYDEN ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan lihavuuden suorat kustannukset eli vastaanottokäynnit ja lääkkeet maksavat miljardi euroa vuodessa, sanoo Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksikön johtaja Kirsi Pietiläinen.

-  Hoitamaton lihavuushan se vasta maksaakin. Lihavuuden aiheuttamien liitännäissairauksien hoito on äärimmäisen kallista, professori ja lääkäri Pietiläinen sanoo STT:lle.

Pietiläinen toivoo, että uusien lääkkeiden korvattavuutta arvioitaisiin lääketieteellisestä näkökulmasta, sillä se on lopulta myös kansantalouden etu.

Markkinoilla olevilla lihavuuslääkkeillä on vaikeita saatavuusongelmia. Siksi uudet, tehokkaammat lääkkeet ovat Pietiläisen mukaan todella tervetulleita.

-  Ihmiset maksavat hoidosta todella paljon itse, mutta kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta, ja se aiheuttaa epätasa-arvoa.

Kenelle lihavuuden kustannukset sitten kuuluisivat?

-  Rajoitettu peruskorvattavuus on varmasti malli, jolla kannattaa mennä ja laajentaa sitä maltillisesti, Pietiläinen sanoo.

Lihavuuden hoidon esteenä ovat Pietiläisen mukaan lääkkeiden hinnan ja saatavuuden lisäksi terveydenhuollon pienet resurssit.

Heli Laakkonen / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE