Politiikka

”Liian monessa Euroopan maassa kuljetaan toiseen suuntaan” – SDP:n Guzenina korostaa luottamusyhteiskunnan tärkeyttä

Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa

Pohjoismaiseen sosiaaliseen luottamukseen perustuva yhteiskuntamalli pitäisi nähdä arvokkaana ja vaalimisen arvoisena myös muuttuvassa maailmassa, kansanedustaja Maria Guzenina (sd.) toivoisi.

– Vaikka pohjoismaat eroavat toisistaan monessa, meitä yhdistää vahva ymmärrys tasa-arvoon ja vahvaan demokratiaan perustuvasta hyvinvointiyhteiskunnasta, Guzenina luonnehti.

– Malli on auttanut tekemään alueestamme yhden maailman vahvimmista talouksista ja lisännyt maittemme vastustuskykyä talouskriisien ja yhteiskunnallisten mullistusten aikoina.

Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana toimiva Guzenina puhui tänään Helsingissä Pohjoismaiden neuvoston istunnossa, johon hän toi Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtajan Stella Kyriakidesin tervehdyksen.

– Liian monissa Euroopan maissa ollaan kulkemassa aivan toiseen suuntaan. Taantumuksellisuus ei johda ihmisten tai Euroopan kannalta hyvään lopputulokseen, hän kuitenkin totesi.

Kehitys ja ilmiöt eri puolilla Eurooppaa haastavat yhteisiä arvojamme.

Guzenina toi puheessaan esiin myös Euroopan neuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston yhteiset arvot ja tavoitteet. Hänen mielestään näitä tavoitteita ovat ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien puolustamisen, oikeusvaltioperiaatteiden vahvistamisen sekä kansalaisten hyvinvoinnin edistämisen.

– Kehitys ja ilmiöt eri puolilla Eurooppaa kuitenkin haastavat yhteisiä arvojamme. Globalisaatio, talouskasvun heikkeneminen ja muuttoliike ovat herättäneet huolta oikeusvaltion ja keskeisten ihmisoikeuksien tilasta monissa Euroopan maissa.

– Piittaamattomuus eurooppalaisista perusarvoista on yleistynyt jopa järjestön perustajavaltioissa sekä EU:n jäsenmaissa.

Guzenina toivoikin, että Pohjoismaat jatkavat hyvää ja tiivistä yhteistyötään ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion puolesta kaikilla kansainvälisillä foorumeilla.

– Tähän meillä on tilaisuus lähivuosina myös Euroopan neuvostossa. Marraskuussa Tanskasta tulee Euroopan neuvoston ministerikomitean puheenjohtajamaa. Tanska ohjaa järjestön hallitusten välistä toimintaa kuuden kuukauden ajan. Marraskuussa 2018 vastuu siirtyy Suomelle.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat