Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Työmarkkinat

15.1.2026 08:32 ・ Päivitetty: 15.1.2026 08:32

Liitot selvittivät: Huoli toimeentulosta jarruttaa lisäkoulutusta – aikuiskoulutustukea haikaillaan takaisin

iStock

Teknologian nopea kehitys ja tekoäly kasvattavat tarvetta jatkokouluttautumiselle, selviää Insinööriliiton ja Tradenomien osaamiskyselystä. Liittojen mukaan osaamisen kehittäminen työuran varrella vaatii uusia keinoja työnantajilta ja yhteiskunnalta.

Demokraatti

Demokraatti

Insinööreistä ja tradenomeista suurimmalla osalla on selvityksen mukaan halua kouluttautua lisää seuraavan viiden vuoden aikana. Eritysesti ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (YAMK) suorittaminen kiinnostaa. Kyselyn toteutti Hämeen ammattikorkeakoulun tutkimuspalvelut elo-syyskuun vaihteessa liittojen toimeksiannosta. Kyselyyn vastasi 2 069 liittojen jäsentä. Heistä amk-tutkinnon oli suorittanut 76 prosenttia, yamk-tutkinnon 16 prosenttia ja loput yliopisto- tai muun tutkinnon.

Selvitykseen vastanneet tunnistivat tarpeen osaamisensa kehittämiseen, mutta sen suurimpana esteenä on useimmiten ajan puute. Reilu kolmasosa vastaajista ei suunnittele opintoja, koska työpäivät ovat jo nyt liian kuormittavia. Lisäopinnot kuormittaisivat lisää ja vapaa-aika työstä palautumiseen vähenisi.

– Kouluttautumisen esteiden purkamiseen tarvitaan toimia niin työnantajilta kuin päättäjiltä. Kouluttautumista varten on saatava opintovapaata ja on tarpeen luoda entistä aikuiskoulutustukea toimivampi malli osaamisen kehittämiseen, Insinööriliiton erityisasiantuntija Anniina Sippola sanoo tiedotteessa.

Kyselyn vastauksissa näkyy huoli toimeentulosta ja elämäntilanteen asettamista rajoitteista. Osa-aikainen opintovapaa on monille tällä hetkellä taloudellisesti mahdotonta. Ratkaisuksi vastaajat esittivät esimerkiksi aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan palauttamista sekä opintoseteliä tai työnantajan koulutusrahastoa koulutukseen osallistumisen edistämiseksi.

– Nykyistä opintovapaata on kehitettävä nykyistä joustavammaksi ja paremmin työntekijöiden yksilöllisiä tarpeita vastaavaksi. Lisäksi työnantajalla tulisi olla mahdollisuus tarjota kouluttautumisseteli eli lounas- ja virike-etua vastaava verovapaa henkilöstöetu kouluttautumiseen, Tradenomien erityisasiantuntija Tuomas Meriniemi sanoo tiedotteessa.

YLEISIMMÄT syyt lisäkouluttautumiseen ovat itseä kiinnostava aihe, yleisesti hyödyllisten tietojen ja taitojen oppiminen, palkankorotus, uralla eteneminen ja omien töiden tekeminen paremmin.

Opintoihin kannustaisi vastaajien mukaan parhaiten työnantajan edellytys lisäopintojen suorittamisesta. Tärkeää vastaajien mielestä olisi, että koulutus olisi edullista tai ilmaista palkansaajille. Opintojen suorittaminen joustavasti esimerkiksi verkossa sekä työmäärän vähentäminen opintojen ajaksi kannustaisivat myös opintoihin.

Meriniemen ja Sippolan mielestä työnantajien kannattaisi ajatella koulutuksen helpottamista ja työmäärän keventämistä pitkäaikaisena investointina tulevaisuuteen.

– Samoilla taidoilla ei pärjätä koko työuraa, eikä valmista tehtävään sopivaa osaajaa saa myöskään työntekijää vaihtamalla. Osaamisen kehittäminen työelämässä on kaikkien etu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU