Näin käy Lilla Teaternissa, jonka syksyssä yleisöä riemastuttaa Moliéren klassikkokomedia “Tartuffe”. Nimiosassa nähdään Asko Sarkola, joka tekee loistokkaasti  jäähyväisroolin Helsingin kaupunginteatterin johtajana  ja vieläpä juuri näyttämöuransa alkusijoilla Lillanissa.

Hans Alfredsonin runomittainen ruotsinnos soljuu kauniisti ja kielelliset iskut toimivat täydellisesti. Ansio upeasta esityksestä kuuluu koko työryhmälle. Ohjaaja Kari Heiskasen rytmitaju pitää ja henkilöohjaus on täsmällistä. Esityksessä ei ole yhtään löysää, vaan se on kokonaisuudessa napakkaa komediaa, jonka jokaisella elementillä on merkitys. Katsojan tehtäväksi jää jännätä sitä, miten Orgonin perhe erottaa teeskentelijän todellisesta uskovaisesta.

Lillanin Tartuffe näyttelijätyö on kauttaaltaan huippua. Toki Asko Sarkolan Tartuffe-tulkinta on todella komeaa katsottavaa sekä fyysiseltä että retoriselta ilmaisultaan. Hän tekee roolinsa sekä suuresti että pienesti. Tartuffessa on elostelijan ylilyöntejä, mutta myös paljoon puheeseen perustuvaa hienovireistä ilmeikkyyttä. Puhe ei ole vain puhetta, vaan se on myös suuntia ja sisäistä ääntä.

Mutta ei Sarkola siis yksin tee esityksestä loisteliasta. Nautittavaa näyttelijäntyö on kaikkinensa. Komean roolin Orgonina tekee Carl-Kristian Rundman. Tuo hurskas mies, joka on Tartuffen pauloissa. Rundmanin Orgon huokuu sisäistä tyytyväisyyttä, pyhyyttä ja kuvitelmaa oikeiden ratkaisujen tekemisestä. Roolin komediallisuus on varsin vähäeleistä ja perustuu paljolti eleiden hallintaan. Riemastuttavaa työtä tekee Lilli Sukula-Lindblom Dorinena, joka näkee, kuulee ja ymmärtää kaiken.

Suomenruotsalaisen teatterin nuoren polven esiinmarssi on myös vakuuttavaa tässä produktiossa. Keväällä 2016 näyttelijäntyön maisteriohjelmasta valmistuneet Tom Rejström ja Jon Henriksen sekä harjoitustyötään tekevä Minni Gråhn ovat kaikki hyvin valmiin tuntuisia, herkkiä näyttelijöitä, joiden työtä on mukava katsoa. Etenkin Gråhnin Mariane on hyvin monisävyinen pakkoliittoa kammoksuva nuori nainen. Gråhn tulkitsee Marianensa hyvin fyysisesti, mutta piirtää kuitenkin samalla myös kuvaa  herkästä nuoresta naisesta.

Tasapainon taidetta

Esityksessä viehättää erityisesti sen tasapainoisuus ja vahva ensemble. Yhteistyö on näyttämöllä komeaa ja esitys on alusta alkaen porukan hanskassa. Teksti ja näytelmän lajityyppi on sisäistetty hyvin kaikilla osa-alueilla. Elina Kolehmaisen pukusuunnittelu tuo Molière-klassikon kohti nykypäivää. Myös Antti Mattilan niukka lavastus piirrosmaisine ovineen toimii hyvin.

Tasapainoisuus tuo muassaan pakottomuutta ja tyylillisiä epäloogisuuksia ei ole häiritsemässä katsomiskokemusta. Lillanin Tartuffe on niin puhdasta ja kaunista teatteria, että esitys todella jättää jälkensä ajatuksiin. En muista pitkään aikaan saaneeni näin merkittävästi ilahduttavaa teatterikokemusta.

Terhi Tarvainen