Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lindström: Kasvupalvelulaki etenee kesäkuun lopussa, entinen “aktiivimalli 2” lausunnoille juhannuksen tienoilla

Hallituksen esitys kasvupalvelu-uudistuksen sisältölaeista saadaan valtioneuvostolta 27.6. eli juuri ennen eduskunnan näillä näkyminen kesä–heinäkuun taitteessa alkavaa istuntotaukoa.

Työministeri Jari Lindström (sin.) kertoo, että asiasta on luvassa samana päivänä tiedotustilaisuus.

Uudistuksen sisältölaeista mukana on ainakin laki julkisista rekrytointi- ja osaamispalveluista. Jotkin uudistuksen lakiesityksistä valmistuvat kuitenkin vasta syksyllä.

Hallituksen kasvupalvelu-uudistus uudistaa työvoima- ja yrityspalveluita.

Oppositiossa laki on herättänyt huolta samaan tapaan kuin sote-uudistuskin. Kasvupalvelut siirretään maakuntiin ja tämän jälkeen entistä enemmän markkinoille, minkä pelätään vaikeuttavan muun muassa pitkäaikaistyöttömien työllistymistä.

Lindström kuvaa uudistusta valtavaksi paketiksi.

– Se järjestely, että maakunta on järjestämisvastuussa, ei muutu mihinkään.

Aktiivimalli 2 muuttui Lindströmin mukaan “radikaalisti”.

Vuodenvaihteessa hallitus lisäsi uudistukseensa linjauksen, että se kannustaa toteuttamaan maakunnallisia yritys- ja työllisyyspalveluita sekä kunnallisia elinvoimapalveluita yhdessä allianssimallin avulla.

– Me olemme sen allianssin kautta koettaneet tarjota reittiä pattitilanteesta, Lindström summaa.

SDP:ssä on kannettu huolta myös esimerkiksi Tampereella ja noin kymmenessä muussa Pirkanmaan kunnassa järjestetyn ja hyviä tuloksia tuottaneen työllisyyskokeilun kohtalosta hallituksen uudistuksen jälkeen.

– Juuri nämä kokeilut sellaisina kuin ne nyt ovat, loppuvat, mutta ne eivät mene hukkaan. Me olemme kannustaneet näitä alueita ja osa on ymmärtänyt erittäin hyvinkin, kun nyt tulevat syksyllä ne pilotit, ne ovat jatkumoa siihen. Pilotit ovat sitten sitä uutta maailmaa mihin mennään, Lindström pyörittelee.

“Kaksi ihan eri asiaa.”

Lindström päivittää Demokraatille myös aktiivimalli 2:n tilannetta. Nykyisin malli tottelee hallituksessa säyseämmältä kalskahtavaa omaehtoisen työnhaun malli -nimeä.

Lindtrömin mukaan malli on nyt partien eli työmarkkinaosapuolten käsissä.

– He viimeistelevät sitä. Sille varattiin kuukauden verran aikaa.

Lindström arvelee, että juhannuksen alla tai vähän myöhemmin tulee valmista.

– Kun he ovat valmiita, sitten se on siinä asennossa, että se voidaan laittaa lausunnolle, Lindström kertoo.

Varsinainen hallituksen esitys asiasta on luvassa syksyllä.

Lindstömin mukaan malli on muuttunut radikaalisti.

– Se, mitä alun perin kritisoitiin ja mistä nyt puhutaan, ovat kaksi ihan eri asiaa.

Alkuperäinen niin kutsuttu aktiivimalli 2 olisi velvoitanut työttömiä hakemaan ainakin 1 työpaikkaa viikossa 60 päivän karenssin uhalla. Työttömän olisi pitänyt raportoida aktiivisuudestaan ainakin kerran viikossa ja aktiivisuus olisi joutunut puntariin noin 3 kuukauden jaksoissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE