Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lindström vaikenee, Orpo: Esitys työaikalaista pitää tehdä – “Tämä on sensitiivinen kysymys”

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.).

Iltalehden tietojen mukaan Juha Sipilän (kesk.) hallitus aikoisi päättää ennen pääsiäistä muun muassa siitä, ohitetaanko lainsäädännöllä työehtosopimukset tilanteessa, jossa järjestäytymättömät yritykset haluavat joustoja työntekijöiden työaikamääräyksiin.

Kokonaisuudessaan on kyse työaikalainsäädännön uudistamisesta.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta totesi tänään Demokraatille, että Sipilän hallitukselta olisi hyvien tapojen mukaista informoida etukäteen omista aikatauluistaan ja ajatuksistaan liittyen työaikalakiin.

– Se on vähintä mitä tässä voi toivoa. Etenkin kuin se (työaikalaki) on pitkään hallituksen keskinäisessä käsittelyssä muhinut, Eloranta sanoi ja kertoi, ettei SAK:ta ole informoitu.

“Minä en sotkota tätä enempää”.

Työministeri Jari Lindtröm (sin.) ei ollut tänään eduskunnassa halukas kommentoimaan työaikalakia millään tavoin.

– Minä en voi kommentoida, koska prosessi on kesken. Minä ihmettelen, mistä tämä juttu on Iltalehteen tullut. Minä en sotkota tätä enempää, minä haluan pitää luottamuksen partei(hin)…porukoihin.

Lisää aiheesta

Asian aikataulusta Lindström kuitenkin sanoo, että ollaan “takarajoilla, vähän ylitsekin”.

Tästä huolimatta hän ei sano mitään esimerkiksi siihen, onko esitys ylipäänsä tulossa vai ei.

– Koska tämä on kesken. Minun suusta…, minä en halua lukea, että rupean kesken prosessin julkisuuden kautta keskustelemaan.

“Meidän täytyy tehdä sitten omista lähtökohdistamme ratkaisut”.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo sen sijaan kertoo, että työaikalaki on hallituksen valmistelussa kilpailukyky-ministeriryhmässä.

– Kaikki tiedämme, että se on haastava kokonaisuus. Kiky-ministeriryhmä viimeistelee parhaillaan sitä.

Orpo sanoo lähtevänsä siitä, että esitys työaikalaista tulee.

– Työaikalain uudistaminen on yksi keskeisiä hallituksen lakihankkeita, kyllä se pitää tehdä.

Kysymys, voisiko hallitus yrittää ohittaa lailla työehtosopimukset, kun kyseessä on järjestäytymättömien yritysten työntekijöiden joustot työaikamääräyksissä, Orpo sanoo olevan “erittäin vaikea”.

– Ne ovat niitä asioita, jotka pitää hyvin huolella harkita ja punnita ja katsoa, että mitä voidaan tehdä. Toisella puolella on hallitusohjelman kirjaus, jossa todetaan, että hallituksen pitää edistää työpaikkakohtaista sopimista, mutta toistan itseäni ja sanon, että tämä on sensitiivinen kysymys ja nyt tehdään huolellista valmistelutyötä.

– Me katsomme nyt hallituksena tätä ja meidän täytyy tehdä sitten omista lähtökohdistamme ratkaisut.

“Kyllä minä luulen, että kaikki on hyvin tiedossa.”

Orpo on tietoinen, että ammattiyhdistysliikkeessä ollaan tällä hetkellä asian kanssa varuillaan.

– Se kuvaa vain sitä kuinka sensitiivinen tämä on, hän kommentoi.

Hallituksen yhtenäisyydestä asiassa Orpo sanoo, että se pyrkii yhteiseen kannanmuodostukseen.

– Varmaan kipupisteet ovat kaikilla tiedossa. En minä näe tässä hallituksen sisällä mitään suurta dramatiikkaa. Enemmän on kyse sitten ihan puhtaasti ratkaisuista, että mikä on järkevää.

Kuinka paljon tässä tehdään työmarkkinajärjestöjen kanssa yhteistyötä?

– Taustahan on hyvin pitkä yhteinen lainvalmistelu työmarkkinajärjestöjen kanssa, toisaalta kiky-sopimusprosessi, että kyllä minä luulen, että kaikki on hyvin tiedossa, Orpo sanoo.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta korosti tänään, kuinka työntekijäpuolelle vaikean kilpailukykysopimuksen yhteydessä sovittiin, ettei työttömyysturvaa enää leikata. Sopimukseen sisältyi Elorannan mukaan myös, ettei paikallista sopimista edistettäisi lakipohjaisesti tällä hallituskaudella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE