Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lindtman ja Malm ihmeissään Purran puheista MTV:n pääministeritentissä: “Hinku oikeistohallitukseen on niin kova, että takki kääntyi jo ennen vaaleja”

Jukka-Pekka Flander
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

SDP on nimennyt eduskuntavaalitavoitteekseen perua loputkin kiky-sopimuksen toimista ja palauttaa työntekijöille siirretyt sosiaalivakuutusmaksut työnantajien vastuulle.

Demokraatti

Demokraatti

Hyödynnetään kilpailukykysopimuksessa sovittua palkansaajille siirrettyä sosiaalivakuutusmaksutaakkaa (2,05 %) uuden suhdannepolitiikan välineenä. Nykyisen inflaation oloissa voidaan suhteellista maksuosuutta siirtää takaisin työnantajille keinona vahvistaa palkansaajien ostovoimaa julkista taloutta vahingoittamatta. Jatkossa muutoksia tehtäisiin tämän osuuden osalta automaattisesti mekanismilla, joka huomioi yritysten hintakilpailukyvyn suhteessa verrokkimaihin sekä palkansaajien ostovoiman kehityksen. Malli on valmisteltava kolmikantaisesti“, puolueen vaaliohjelmassa lukee.

Asia ponnahti tänään pinnalle myös MTV:n Pääministeritentissä, johon osallistuivat kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat Sanna Marin (sd.), Petteri Orpo (kok.) ja Riikka Purra (ps.). Marin nosti SDP:n vaalitavoitetta tentissä esiin.

Tämän jälkeen Purralta ja Orpolta kysyttiin, kannattavatko he sosiaalivakuutusmaksujen palautusta työntantajien vastuulle. Orpon ei-vastaus tuskin yllätti monia, mutta Purran kielteinen kanta pantiin välittömästi merkille sosialidemokraattien parissa.

Asiasta tviittasivat niin SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kuin puolueen varapuheenjohtaja Niina Malm.

– Reilu kuukausi sitten Purran @persut lupasi suomalaiselle duunarille, että se on valmis parantamaan ostovoimaa palauttamalla #kiky maksut. V. 2015 puolue petti palkansaajat Sipilän hallituksessa. Nyt hinku oikeistohallitukseen on niin kova, että takki kääntyi jo ennen vaaleja, Lindtman kirjoitti.

– Purra sanoi juuri pääministeritentissä, että persut ei ole valmiita siirtämään kiky-maksuja takaisin työnantajalle. Sen sijaan persut on vastanneet kyselyyn seuraavalla tavalla. Onko puolueella kahdet rattaat työmarkkinakysymyksissä? Malm puolestaan kysyi.

Niin Lindtman kuin Malm viittasivat SAK:n jäsenliittojen äänestysaktiivisuuden kasvattamiseen pyrkivän Vaalistaja-kampanjan kyselyyn. Osana kampanjaa puolueille tehtiin kysely niiden kannoista työväestölle tärkeissä teemoissa. Yksi kampanjan kysymyksistä koski kilpailukykysopimuksella eli kikyllä vuodesta 2017 alkaen palkansaajien maksettavaksi siirrettyjen 2,05 % työnantajamaksujen palauttamista työnantajille.

Kyselyssä SDP, perussuomalaiset, vihreät ja vasemmistoliitto kertoivat olevansa valmiita kiky-maksujen siirtoon takaisin työnantajille suhdannepoliittisena toimenpiteenä. Puolueista sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto olivat jo aiemmin ilmoittaneet julkisesti ajavansa kiky-maksujen siirtoa takaisin työnantajille.

”Asiasta pitää neuvotella ja sopia kolmikannassa”, perussuomalaisesta puolueesta oli perusteltu kyllä-vastausta kampanjan mukaan.

Kun perussuomalaisten puheenjohtajalta Purralta kysyttiin kiky-maksujen siirtämisestä työnantajan kontolle MTV:n tentissä, hän nosti esiin sitä, että maksujen siirtäminen vaikuttaa niihin yrityksiin, joissa on työpaikkoja.

– Tässä on tämmöinen hyvin perinteinen sosialidemokraattinen ajatelma jotenkin siitä, että työntekijä ja yritys, yrittäjä ovat toistensa vihollisia. Me taas näemme asioita sillä tavalla, että he ovat samassa veneessä ja monet toimet, jotka parantavat yritysten asemaa, mahdollistavat heidän palkkaamisen, investoinnit, ovat myös hyviä sille työntekijälle, Purra jatkoi.

Toimittaja ei ymmärtänyt täysin Purran vastausta ja vaati vielä kiky-maksujen siirtoon tarkennusta kyllä vai ei -kysymyksellä.

– Emme kannata sitä, Purra vahvisti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE