Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

17.12.2020 18:47 ・ Päivitetty: 17.12.2020 18:47

Lindtman tyytyväinen: ”SDP:n tavoite parantaa ikääntyneiden turvaa menee askeleen eteenpäin”

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman pitää tärkeänä, että hallitus etenee työllisyystoimissa asettamansa aikataulun mukaan.

Demokraatti

Demokraatti

Hän toteaa Twitterissä, että hallitus löysi nyt yhteisen ratkaisun ikääntyneiden työllisyyden edistämiseksi.

– Eduskuntaryhmämme tavoite parantaa ikääntyneiden turvaa menee askeleen eteenpäin. Pehmentävät elementit, kuten merkittävä muutosturvapaketti, palkkatuki ja työssä jaksamisen edistäminen, ovat tärkeitä kokonaisuuden kannalta, Lindtman muistuttaa tviitissään.

Hallituspuolueet linjasivat tänään toimista, joilla edistetään yli 55-vuotiaiden työllisyyttä. Mahdollisuus työttömyysturvan lisäpäiviin eli niin sanottu eläkeputki poistetaan odotetusti. Muutos tulee voimaan asteittain vuodesta 2023 alkaen.

Valtiovarainministeriö on arvioinut työllisyyden kasvavan noin 10 300 lisätyöllisen verran nyt tehtyjen ratkaisujen yhteisvaikutuksena. Hallituksen ehdotusten yhteisvaikutus julkiseen talouteen olisi arvion mukaan noin 165 miljoonaa euroa julkista taloutta vahvistava.

Hallituksen työllisyystoimet eivät jää tähän.

Uutena muutosturvaelementtinä on sovittu kuukauden palkkaa vastaavasta irtisanomiskorvauksesta kaikille 55 vuotta täyttäneille, viisi vuotta saman työnantajan palveluksessa olleille.

Koronakriisissä työnsä menettäneet pysyvät nykyisten sääntöjen piirissä.

Lisäksi on sovittu kahden kuukauden muutosturvakoulutuksesta.

Muutosturvapaketin ohella hallitus on pääministerin mukaan sopinut 60 vuotta täyttäneiden ihmisten työtulovähennyksen korotuksesta. Se vahvistaa yli 60-vuotiaiden työllistymisen kannusteita ja parantaa erityisesti pienipalkkaisten ihmisten toimeentuloa.

Hallituksen työllisyystoimet eivät jää tähän. Pääministeri Sanna Marin (sd.) lupasi, että lisää päätöksiä tehdään kevään puoliväliriihen yhteydessä ja sen jälkeenkin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU