Politiikka
4.3.2025 15:30 ・ Päivitetty: 4.3.2025 15:30
Lindtman: Von der Leyenin puolustusesitys ”hyvä alku”
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) luonnehtii EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin esittämää uutta puolustusrahoitusvälinettä ensimmäiseksi aalloksi, jolla vahvistetaan nopeasti puolustusinvestointikykyä niiden valtuuksien puitteissa, jotka käytännössä ovat jo olemassa.
- EU:n omaa budjettia vastaan voidaan ottaa lainaa, joka edelleen ohjataan jäsenmaille puolustusteollisuuteen, Orpo sanoi.
Hänen mukaansa tämä ei kuitenkaan vielä riitä, vaan sen lisäksi tarvitaan muitakin toimia.
- Ei riitä, ei riitä. Sen takia valkoinen kirja, jota valmistellaan komissiossa maaliskuuhun mennessä, siellä pitää olla uusia välineitä ja kokoluokan pitää olla moninkertainen, Orpo lisäsi.
Hän sanoi odottavansa myös Euroopan investointipankin sääntöjen laajentamista niin, että se mahdollistaa laajasti puolustusinvestointien tukemisen.
Orpon mukaan von der Leyenin esitystä analysoidaan parhaillaan ja siitä odotetaan vielä tarkempia tietoja ”minä hetkenä hyvänsä”. Hän kertoi puhuneensa asiasta sunnuntaina von der Leyenin kanssa puhelimitse.
VON DER LEYEN kertoi aiemmin tiistaina viiden kohdan suunnitelmastaan siihen, miten EU:n puolustusta voidaan vahvistaa eli niin sanotusta Euroopan uudelleenaseistamisen suunnitelmasta.
Sen mukaan EU-komissio aikoo ottaa käyttöön uuden 150 miljardin euron rahoitusvälineen, josta jäsenmaat voivat hakea lainoja puolustukseen tehtäviin investointeihin. Lisäksi jäsenmaat ovat saamassa joustoja komission valvomiin velkasääntöihin, jotta maat voivat tehdä puolustushankintoja helpommin.
Suunnitelmaan kuuluu myös, että yksityisiä sijoituksia puolustukseen lisätään, esimerkiksi Euroopan investointipankin avulla. Lisäksi komissio aikoo avata jäsenmaille mahdollisuuden käyttää käyttämättömiä aluekehitysvaroja puolustukseen.
Orpo kommentoi asiaa iltapäivällä pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Se pidettiin Orpon järjestämän ajankohtaiseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen liittyneen parlamentaarisen kokouksen jälkeen. Koolla oli ollut kaikkien eduskuntapuolueiden johtoa.
- Erityisesti näin vakavassa ajassa on hienoa nähdä se, kuinka yksituumaisia me kuitenkin olemme näissä isoissa kysymyksissä, Orpo sanoi.
Hän totesi, että kaikki ovat sitoutuneet Ukrainan tukemisen jatkamiseen. Yhteinen näkemys jaetaan hänen mukaansa myös siitä, että Suomen puolustusta pitää vahvistaa. Myös suhdetta Yhdysvaltoihin oli pohdittu kokouksessa paljon.
- Se on kuitenkin realiteetti, että Yhdysvaltojen panos Euroopan ja Suomen puolustukseen ja turvallisuuteen on aika keskeinen. Ja kaikista ristiriitaisuuksista huolimatta tätä suhdetta pitää pystyä parantamaan ja vaalimaan, se on meidän turvallisuutemme kannalta aivan oleellista, Orpo sanoi.
SUURIMMAN oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sanoi tiistain uutisten Yhdysvalloista kuvastavan sitä, että Eurooppa-neuvostossa on keskiviikkona entistä suurempi paine löytää ratkaisuja. Hänen mukaansa se, mitä von der Leyen on esittänyt, on hyvä alku.
- Lisäksi entistä vahvemmin on syytä toimia sen puolesta, että Venäjän jäädytetyt varat saadaan käyttöön Ukrainan tukemiseen ja Euroopan investointipankin valtuutta laajennetaan niin, että se mahdollistaa puolustusinvestointien rahoittamisen.
Lindtman ei ottanut kantaa siihen, miten suuriin puolustusmäärärahojen korotuksiin SDP on kotimaassa valmis. Hän pitää kuitenkin selvänä, että puolustusmenojen kasvattamiseen on varauduttava ja etenkin Maavoimien uudistustarpeet on mittavat.
KESKUSTAN puheenjohtaja, entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen sanoo, että uusia tilauksia Maavoimien uudistamiseksi ja kehittämiseksi on syytä tehdä jo tämän vuoden aikana.
- Jos katsotaan lähitulevaisuuden tarpeita Maavoimien osalta, puhutaan mittaluokasta, joka on samaa luokkaa kuin hävittäjähankinta ja hieman enemmänkin käytännössä, Kaikkonen sanoi.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kommentoi toimittajille, että Suomi on tyytyväinen paketin kohtuullisen isoon kokoluokkaan.
- Me haluamme, että kunnianhimon taso erityisesti Natoa palvelevissa isoissa puolustuskokonaisuuksissa on riittävän iso määrärahoiltaan, Häkkänen sanoi toimittajille seminaaritilaisuuden yhteydessä Finlandia-talolla tiistaina.
HÄKKÄSEN mukaan Suomi toivoo erityisesti, että maanpuolustuksen hankkeet etenevät, sillä Eurooppa on laiminlyönyt nimenomaan maapuolustuksen torjuntakyvyn.
Häkkäseltä kysyttiin, kuinka tärkeää Suomen on olla nettosaaja tässä paketissa. Hän sanoi painottavansa kahta intressiä.
- Meidän intressimme ovat sinänsä kansalliset lyhyen tähtäimen omat intressit, mutta etulinjan maana meille on erittäin tärkeää, että tukijoukkomaat, jotka lähettävät meille kalustoa ja tukijoukkoja, vahvistuisivat. Eli koko Eurooppa, Häkkänen sanoi.
- Se on meille lopulta ihan sama, joku erityiskyky vaikka, että onko se nyt sitten Belgian tekemä, jos se on EU-rahoittama hanke, jos se määritetään Natossa meidän hyväksi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.