Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lindtmanilta tiukka kysymys: “Sallitaanko tilanne, jossa yksi puolue taustavoimiensa kanssa pitää koko muuta eduskuntaa panttivankina”

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) järjesti tänään työkokoukseen, johon osallistui muun muassa hoiva-alan kolmen suurimman yrityksen edustajia sekä työntekijäjärjestöjen edustajia.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Myöhemmin hän kertoi eduskunnassa työkokouksen annista medialle. Luvassa on muun muassa ensi keskiviikkona julkaistava 25 kohdan lista, jolla vanhusten hoivaa parannetaan.

Saarikon mukaan listalla ei ole kuitenkaan hoitajien henkilömitoituksen kirjaamista lakiin, vaikkakin keskustakin on nyttemmin sanonut asiaa kannattavansa.

Kokouksessa kirjaamista esitettiin lakiin, mutta kaikille osallistujille se ei käynyt.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman hämmästelee keskustalaisen ministeri Saarikon viestiä ja sitä, ettei työkokous esitä hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin.

– Nyt viimeistään on nähty, että tämä ei hallituksen kokouksilla ratkea. Nyt tarvitaan päätöksiä, Lindtman kuittaa.

“Tästä jokainen kansanedustaja välikysymyskäsittelyn yhteydessä pääsee äänestämään.”

Hän sanoo, että Saarikko tviittasi eilen, että kannattaa hoitajamitoitusta lakiin:

Toisaalta Lindtman sanoo ihmettelevänsä, miksei ministeri kertonut sitä kyselytunnilla eduskunnan edessä eikä se ole tänään hänen johtamansa työkokouksen päätelmissä.

– Toivon, että tilanne ei ole se, että kokoomus ja hoivajätit pitävät koko muuta eduskuntaa panttivankeina, koska minusta vaikuttaa siltä, että tosiasiassa eduskunnassa on jo enemmistö hoitajamitoituksen kirjaamiselle lakiin, Lindtman sanoo.

Kokoomus näyttää olevan ainut puolue, joka ei aja hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin.

– Toivottavasti asia ei ole niin, että kokoomus pitää muuta eduskuntaa panttivankina. Tästä jokainen kansanedustaja nyt välikysymyskäsittelyn yhteydessä pääsee äänestämään, halutaanko vanhustenhoitoa parantaa tässä ja nyt vai sallitaanko tilanne, jossa yksi puolue taustavoimiensa kanssa pitää koko muuta eduskuntaa panttivankina, Lindtman sanoo.

Oppositiopuolueet ovat tehneet SDP:n johdolla välikysymyksen vanhustenhoidon tilasta.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) on arvioinut, että valiokunta ehtisi vielä tällä kaudella käsitellä hoitajamitoituksen säätämistä lakiin, jos hallitus asiaa esittäisi. Annika Saarikko on toppuutellut, että valiokunnalla on valtavasti muita töitä vielä työn alla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE