Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Lipsuu komiikan puolelle” – Politiikan tutkijat: Uusi vaihtoehto ajautumassa muun hallituksen armoille

Uuden vaihtoehdon (uv.) heikko gallupmenestys ajaa ryhmän muun hallituksen armoille. Näin arvioivat Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen ja erikoistutkija Erkka Railo Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksesta.

Uusi vaihtoehto sai tuoreessa Ylen kyselyssä vain 0,7 prosentin kannatuksen, kun hallituskumppanit painivat aivan eri sarjassa: keskustaa kannatti yli 16 prosenttia vastanneista ja kokoomusta yli 20 prosenttia. Tulokset olivat samansuuntaisia myös Helsingin Sanomien kyselyssä.

– Pikkuisen lipsuu komiikan puolelle, että on tilanne, jossa Uudella vaihtoehdolla on viisi ministeriä, mutta ei kannatusta ollenkaan, sanoo Railo.

Tilanne on Railon mukaan täysin uusi: Suomen poliittisessa historiassa ei ole aiemmin oltu hallituksessa näin heikolla kannatuksella.

– On selvää, että tällaisella romahduksenomaisella kannatuksen laskulla pitäisi olla aika dramaattiset vaikutukset siihen, mitä hallitus pystyy tekemään ja saa aikaan, Railo sanoo.

Gallupit eivät ole vain gallupeja.

Gallupit eivät ole tutkijoiden mukaan vain gallupeja, vaan ne vaikuttavat siihen, millaisia päätöksiä hallitus saa aikaan.

Lisää aiheesta

– Kannatusta seurataan jatkuvasti. Se vaikuttaa henkisesti, ja antaa selkänojaa. Jos on kova kannatus niin puolue on voimansa tunnossa. Heikommalla kannatuksella ajaudutaan puolustusasemiin, sanoo Rahkonen.

Uusi vaihtoehto varoo tekemästä virheitä ja menettää vaikutusmahdollisuuksiaan, arvioi Rahkonen.

– Uusi vaihtoehto tuskin saa senkään vertaa kädenjälkeään hallitukseen politiikkaan, kun mitä perussuomalaiset saivat.

Tämä voi näkyä Rahkosen mukaan esimerkiksi kehitysyhteistyön määrärahoissa, maahanmuuttoasioissa ja EU-kysymyksissä. Uusi vaihtoehto voi joutua alakynteen, ja gallupeista vauhtia saanut kokoomus niskan päälle.

– Jos Uusi vaihtoehto menee hankalaksi, se voidaan heittää ulos, ja tilalle ottaa RKP ja kristillisdemokraatit, Railo sanoo.

Uuden vaihtoehdon pois potkiminen saattaa Railon mukaan alkaa houkutella erityisesti kokoomusta. Puoluetta varmasti hiertää, että kyselyiden kärkenä sillä on saman verran ministereitä kuin pohjamudissa matavalla Uudella vaihtoehdolla – ja kaksi vähemmän kuin keskustalla, joka on hallitustaipaleensa pohjalukemissa.

Kokoomus voi gallupmenestyksensä nojalla saada helpommin ajettua läpi esimerkiksi palvelujen yksityistämistä, Rahkonen sanoo.

– Saattaa olla, että kokoomuksen kädenjälki näkyy entistä voimakkaammin.

Myös hallituksen alle 40 prosenttiin painunut kokonaiskannatus vaikuttaa sen toimintakykyyn, Railo sanoo.

– Tuskin hallitus kykenee suuriin ja dramaattisiin päätöksiin, ja uusiin poliittisiin avauksiin.

Vain gallupjohtaja kokoomuksella on puhtia tehdä uusia avauksia.

Sen sijaan hallitus keskittynee viemään nykyiset hankkeet maaliin. Vain gallupjohtaja kokoomuksella on Railon mukaan puhtia tehdä uusia avauksia. Mitä suurempi kannatus, sen enemmän riskinottokykyä ja neuvotteluasemia muiden puolueiden kanssa, tutkija kertoo.

Toisaalta hallituksen on helpompi työskennellä yhdessä, kun Jussi Halla-ahon maahanmuuttovastaiset perussuomalaiset lähtivät hallituksesta, Rahkonen sanoo.

Kannatuksen romahdus on kuitenkin niin poikkeuksellisen iso, että vaikutuksia on hankala arvioida, muistuttaa Railo.

Uudesta vaihtoehdosta tulee Sininen tulevaisuus -niminen puolue, jos se saa kannattajakortit kasaan.

– Syksyllä nähtäväksi jää, suhtautuvatko hallituskumppanit Siniseen tulevaisuuteen minkäänasteisella vakavuudella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE