Politiikka

LM: Migri päivitti sisäsiä ohjeitaan – rikokset 5 vuoden ajalta otetaan huomioon kansalaisuusarvioinnissa

Lehtikuva
Lehtikuva
Lehtikuva

Maahanmuuttovirasto Migri on joulukuussa päivitetyssä sisäisessä ohjeessaan linjannut, että se ottaa kansalaisuusarvioinnissa huomioon hakijan rikokset vähintään viiden vuoden ajalta. Asiasta kertovan Lännen Median mukaan arvioinnin alarajana ovat rikokset, joista on tuomittu vähintään 30 päiväsakkoa.

Migrin kansalaisuusyksikön tulosalueen johtaja Anu Soramäki sanoo, että lähtökohtana ovat lainvoimaiset rangaistukset.
Lännen Median mukaan linjaus tarkoittaa sitä, että esimerkiksi rattijuopumus voi vaikeuttaa kansalaisuuden saamista.

Soramäen mukaan jokainen kansalaisuushakemus arvioidaan kuitenkin tapauskohtaisesti. Vaikutusta on myös sillä, kuinka monesta rikoksesta hakija on tuomittu.

Joulukuisesta päivityksestä huolimatta Migri on noudattanut päätöksissään samoja linjauksia useita vuosia, Soramäki kertoo.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 49 Demokraatti
KEVYET TULOKSET - Perustulokokeilu päättyy vuoden lopussa
LIISA JAAKONSAARI- Konkarimeppi kertoo oppineensa ainakin yhden asian -
TARKKA JA LENNON - Kirja-arvioissa muistelmia
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat