Musiikki
1.12.2023 08:05 ・ Päivitetty: 1.12.2023 08:05
Long Play: Useat suomalaiset naislaulajat joutuneet oopperatuotannoissa seksuaalisen häirinnän kohteeksi
Useat suomalaiset naislaulajat ovat joutuneet oopperatuotannoissa seksuaalisen häirinnän kohteeksi, kertoo Long Play -julkaisu.
Long Playn haastattelemat naiset kertovat lukuisista häirintätilanteista, joista merkittävä osa on tapahtunut Suomen kansallisoopperassa. Julkaisun mukaan naiset ovat kokeneet esimerkiksi kourimista, heille on lähetetty seksuaalisia viestejä, heitä on puristeltu muun muassa takapuolesta, heidän rintojaan on kommentoitu tai heiltä on ruinattu seksiä.
Eräät Long Playn haastateltavat ovat tuoneet esille myös, että ihmiset eivät välttämättä tiedä, kenen puoleen kääntyä, mikäli heitä häiritään.
Laulajat ovat niin ikään kertoneet, että tuotantojen intiimikohtausten ohjauksesta ei aina ole suunnitelmia, minkä seurauksena seksuaalisissa kohtauksissa saatetaan koskea ilman sopimusta.
OSA häirinnästä tapahtuu myös esityksissä yleisön edessä. Yksi haastateltava kertoo näytöksestä, jossa mieslaulaja tunki kieltä väkisin suuhun. Toinen kertoo tilanteista, joissa harjoituksissa tehdään yhdellä tavalla, mutta lavalla aletaankin kouria.
Häiritsijät ovat olleet tuotannoissa erilaisissa tehtävissä.
Seksuaalinen häirintä on tasa-arvolaissa määriteltyä syrjintää, esimerkiksi vihjailua, härskejä puheita ja kaksimielisiä vitsejä tai viestejä, ei-toivottua seksin ehdottelua ja fyysistä lähentelyä.
Long Playn haastattelema Kansallisoopperan ja -baletin pääjohtaja Gita Kadambi sanoo, että oopperan puolella on ollut ”insidenttejä”. Englanninkielinen sana incident tarkoittaa suomeksi esimerkiksi tapauksia, tapahtumia tai välikohtauksia.
- On ollut siis tapauksia, joita on selvitelty, Kadambi kertoo.
Hän sanoo, että metoo-kampanjan jälkeen Kansallisoopperalla on käyty keskusteluja luottamuksen ilmapiirin vahvistamisesta ja että sopimuksen yhteydessä allekirjoitetaan hyvään käytökseen velvoittava menettelyohje. Tuotannon alkaessa on myös tilaisuus, jossa puhutaan psykologisesta turvallisuudesta, pääjohtaja kertoo Long Playlle.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.