Tämän loppiaisen itämaan tietäjistä ensimmäisenä ääneen ehätti Kimmo Kiljunen (sd). Kansanedustajaveteraani halusi kesken etelänmatkansa kertoa medialle, ettei hän oikeasti tarkoittanut syksyllä mitä sanoi, kun tiedotti pyytävänsä silloisia puheitaan anteeksi ”SDP:n linjan vastaisina”.

Muistin virkistykseksi: marraskuussa suomenvenäläisten Aleksanterinliiton vierailijaryhmälle jutellut Kiljunen piti muun muassa venäläisten kiinteistökauppojen rajoittamista Suomessa ”luonteeltaan rasistisena” lainsäädäntönä.

Oikeasti toimenpiteen tarpeellisuudesta on puolueiden kesken laaja yhteisymmärrys, ja Kiljusen tulkinnat ovat – edelleenkin – ihan hänen omaa ajatteluaan.

Nyt loppiaisen haastatteluissa Kiljunen sanoi pahoittelevansa eniten sitä, että yksityisiksi tarkoitetut puheet menivät verkkoon julkisiksi. Seiska-lehden palstoilla hän syytti myös mediaa ajojahdista, mutta kiisti tämän sittemmin Ilta-Sanomissa.

Median vika -selitystä käyttävät useimmiten oikeistopopulistit, jotka haluavat omista syistään nakertaa suomalaisen tiedonvälityksen mainetta ja luotettavuutta. Jokaisen kokeneen poliitikon pitää tietää, että pöhköjen lausuntojen pöhköys johtuu yleensä ihan muusta kun niitä välittävästä mediakanavasta tai somesta.

EDUSTAJAKOLLEGA Timo Vornanen (tv) pani Hesarin haastattelussa paremmaksi: hän löysi keväisen katuammuskelunsa taustatekijöiksi jopa koulukiusaamisen sekä poliisityössä koetut uhat.

Viimeksimainitut kuulemma pakottavat hänet yhä kulkemaan 27 vuotta sitten luvitettu suojeluase (eikä esimerkiksi turvallisempi kaasusumutin) taskussa.

Vornasen uhriutumislistasta puuttui vain, että kohtalokas kapakkailta ja kaksin käsin viinan kiskominenkin olisi ollut työ- tai ryyppykaverien yllytyksen syytä.

Puoluetovereista vikaa löytyi joka tapauksessa huomattavan paljon enemmän kuin Vornasesta itsestään. Tekoni oli fiksuin mahdollinen, ja minua rankaisseet kollegat epäreiluja, mitään en ole tehnyt väärin, kansanedustaja uskoo.

Samaan aikaan tämäkin kansanedustaja on vaatinut rikoksista kovempia tuomioita, koska muut katuriehujat joka tapauksessa ansaitsevat sellaisia. Vaikka vakuuttaisivatkin syyttömyyttään ihan muina vornasina, koviin lapsuusoloihinsa vedoten.

AJAN TAVAN MUKAAN poliittinen syrjintä on myös helppo syntipukki.

Finnairin Bangkokin-lennolta viikonloppuna käännytetty Tomi Immonen (ps) arveli tuoreeltaan julkisuudessa, että syynä poistamiseen oli hänen persunaamarinsa, eikä niin sanotut perseet olalla. Puoluekanta olisi siis vaikuttanut promilleja enemmän siihen, ettei hän päässyt lennolle.

Kansanedustaja kertoi myös käyneensä ”puhallutettavana” lentoasemalla, mutta kentän viranomaisilla ei ole tällä hetkellä yhtä selvää käsitystä siitä miten ja missä tämä oli tapahtunut.

Jokainen suomalainen aikuinen tietää periaatteen ”Jumala taivaassa, kapteeni laivassa”. Kaljaa ei tarvitse myydä päihtyneelle, kännissä olevaa ei tarvitse ottaa kyytiin, ja portsarillakin on isommat oikeudet kuin ravintolaan sisäänpyrkijällä. Älä väitä näille vastaan, häviät kuitenkin.

Kaikki lomalennoilla olleet muistavat myös, että lentoyhtiöillä kynnys matkailijan koneesta poistamiseen on aika korkea: matkustamossa saa olla aika tillintallin, ennen kuin henkilökunta osoittaa ovea.

Puoluekanta tuskin vaikuttaa asiaan, mutta se että koneessa väitellessä ilmoittaa suureen ääneen olevansa sekä kansanedustaja että evp-upseeri, ainakin lisää välikohtauksen julkisuusarvoa.

Immonen kuitenkin pyysi seuraavana päivänä somessa tekojaan reilusti anteeksi ja poikkeuksellisesti myönsi mokanneensa ihan itse.

EI EHKÄ OLE sattumaa, että kaikki nyt tämän istuntotauon aikana asenteillaan kummastelua herättäneet tai julkisuudessa kompuroineet kansanedustajat ovat kaltaisiani keski-ikäisiä tai vanhempia miehiä.

Tiedän itse kokemuksesta, että meillä on krooninen oikeassa olemisen tarve – ja vuosikymmeniä hiottu kyky keksiä hätäselityksiä sekä tunnistaa vikoja ensin jostain muusta kuin peiliin katsovasta naamasta.

Silti kansanedustajalta odottaisi enemmän: ei välttämättä esikuvamaista käytöstä, mutta jotain ”edustajuus velvoittaa” -tyylistä kunniakoodia omien mokien rehellisempään tunnistamiseen. Vaikkapa Tomi Immosen tyyliin, edes jälkeenpäin.

Se nimittäin antaisi toiveita siitä, että virheistä (joita me kaikki teemme) pystyy ottamaan opiksi.