Tiede ja teknologia
14.11.2025 10:30 ・ Päivitetty: 14.11.2025 10:30
Luke: Metsä kasvaa yhä hakkuupoistoja nopeammin
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreimman mittaustiedon mukaan Suomen metsien kasvun heikentyminen on pysähtynyt.
Kolme vuotta sitten Luke kertoi, että metsien kasvu oli edeltävinä vuosina alentunut ja Suomen maankäyttösektori muuttunut hiilinielusta päästölähteeksi.
Puuston vuotuinen kasvu on Luken mukaan nyt noin 103 miljoonaa kuutiometriä ja kasvu ylittää vuotuisen poistuman, joka oli vuonna 2023 lähes 90 miljoonaa kuutiometriä. Kasvu on kuitenkin pienempää kuin 2010-luvun alun huippuvuosina.
Vuoden takaiseen arvioon verrattuna puuston kokonaistilavuus on lisääntynyt 26 miljoonaa kuutiometriä.
NYT LUKEN julkaisema metsävaratieto perustuu mittauksiin vuosina 2020-2024.
Aiemmin tänä vuonna Luke kertoi valtion metsien hiilinielun olevan selvästi pienentynyt. Hiilinielun pienentymiseen on vaikuttanut etenkin metsien kasvun hidastuminen. Laskelma koskee vuosia 2019-2023.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
