Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Mielipiteet

Lukutaidoista sekä lukemisen vaikeudesta

 

Heikki Näreikkö

”Kirja käteen vaan ja iloista joulua”, toivotti teatteriohjaaja Juha Hurme television katsojille joulupäivänä. Yksinkertaista ja helppoa! Kuitenkin tiedetään, että nuorten lukutaito rapisee vuosi vuodelta, ja kirjat kiinnostavat yhä harvenevaa joukkoa. Erityisesti poikien lukemisen ja kirjoittamisen taidot aiheuttavat suurta huolta. Useat tutkijat puhuvat syrjäytymisvaarassa olevista nuorista.

Toimittaja Aleksis Salusjärvi joka vetää ”Sanat haltuun”–projektia ammattikoulujen teknisillä aloilla, kertaa hankkeen verkkosivuilla ankeaa totuutta: ”Osa suomalaisnuorista on lukutaidottomia. Puolet pojista ei lue omaksi ilokseen mitään verkosta eikä printistä. Huono lukutaito periytyy nykyään yhä helpommin.” (www.sanathaltuun.fi)

Suunta on käännettävä, jotta nuoret saavuttaisivat hyvän lukutaidon, ja jotta kirja ja lukeminen yleensä säilyttäisivät asemansa kaikkien kaverina. Pohja luodaan jo varhaislapsuudessa. Onneksi kirja on muutaman välivuoden jälkeen palannut äitiyspakkauksien tavaravalikoimaan, joten neuvolakäynneillä lukemisen merkitys lapsen kielen kehittymiselle voidaan luontevasti ottaa vanhempien kanssa puheeksi.

Jotta kirja ja lukeminen tulisivat osaksi arkea, kirjan on oltava jatkuvassa käytössä niin päiväkodeissa kuin kodeissakin. Koulussa lukemisesta tulee automaattisesti myös tiedon hankinnan ja oppimisen väline; haastavaa on osoittaa oppilaalle, että netissä Wikipedian käyttö on alku aiheeseen syventymiselle, erilaisten lähdemateriaalien käytölle, ei lopullinen tietolähde. Opettajien lisäksi tähän tarvitaan kirjastojen – myös koulukirjastojen – tukea ja käytön opettamista. Kirjastot tarvitsevatkin enemmän resursseja koulujen monipuolisen lukuharrastuksen tukemiseen.

Lukemaan oppii vain lukemalla ja kirjoittamaan kirjoittamalla.

On myös tärkeää, että jokaiselle lapselle löydetään hänen lukutaidolleen sopivaa ja kiinnostavaa kirjallisuutta, ja että lukeminen on osa koulun arkipäivää. Liian usein unohdetaan, että jokainen opettaja on lukemisen ja kirjoittamisen opettaja, vastuu ei ole vain äidinkielenopettajien. Tärkeitä ovat myös lukevan ihmisen esimerkit.

Akateemikko, kirjailija Kirsi Kunnas toi joulun alla esille isien tärkeyden erityisesti poikien lukuharrastukseen. Hän kehotti yksinkertaisesti isiä tarttumaan kirjaan ja lukemaan niitä pojilleen ja itselleen. Vaatimus, että pojat tarvitsevat lukevan miehen malleja, ei ole mitenkään uusi eikä radikaali, mutta erittäin tärkeä.

Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudestakin on kirjoitettu viime aikoina paljon. Kyse tässä voi olla harjaantumattomuudesta, kiinnostamattomuudesta – lääkkeenä tähän on harjaannuttaminen, kiinnostavien kirjojen ja niihin liittyvien tehtävien löytäminen. Lukemaan oppii vain lukemalla ja kirjoittamaan kirjoittamalla.

Joillekin meistä lukeminen ja kirjoittaminen on erityisen vaikeaa. Tällöin puhutaan lukihäiriöstä, joka todetaan usein jo alaluokilla. Kyseessä ei ole tyhmyys eikä laiskuus vaan erityinen persoonallisuuden piirre, joka ei sinänsä millään terapialla häviä, mutta jonka kanssa voi tulla toimeen ja joka ei sinänsä ole este vaikkapa akateemiselle uralle. Tärkeätä asianomaiselle on saada tieto tästä erityispiirteestä, jolloin oppimisen esteitä voidaan madaltaa erilaisilla oppimisjärjestelyillä ja harjoittelulla.

Kirjoitetun tekstin maailma ei saisi pysyä suljettuna näiltä henkilöiltä vain siksi, että kehitetään tapa piiloutua lukihäiriön taakse, saada vieläpä lupa lukea luokan yhteisestä kirjasta vain puolet tai luettavakseen jokin toinen kirja. Yhteinen keskustelu, osallisena oleminen yhteisestä kokemuksesta on myös yksi tie lukemisen maailmaan. Yksi tapa selviytyä vaikealta tuntuvasta tehtävästä ensimmäisellä kerralla on lukea yhdessä kotiväen kanssa: vuorotellaan ääneen lukemista ja omaa lukemista. Tällöin päästää myös keskustelemaan luetusta ja kehitetään luetun ymmärtämistä.

Nyt kysytään siis talkoomieltä lukemisen ja kirjan puolesta.

”Millaisia aikuisia kasvaa sukupolvesta, joka ei ole lukenut aikuisikään mennessä yhtäkään kokonaista kirjaa?” kysyy psykologian tohtori Laura Pulkki-Råback lukijaa haastaen mielipidetekstissään Helsingin Sanomissa (31.12.2016 ”Olemmeko me viimeinen sukupolvi, joka lukee kokonaisia kirjoja?”) Tämä kysymys on noussut esille puhuttaessa nuorten, varsinkin poikien, pelaamisesta. Digitaalisuus ja pelillisyys pysyvät ja valtaavat yhä enemmän tilaa, ja viisas lukutaidon säilyttäjä ja kirjan puolesta taistelija ryhtyy yhteistyöhön, ei kilpailuun.

Digitaalisen maailman tuoman lisäarvon hyödyntäminen voi olla tie painetun kirjan pariin. (Tätä käsiteltiin Tampereella Lastenkirjainstituutin järjestämässä Nordic E-Stories seminaarissa, jonka materiaaliin voi tutustua Lastenkirjainstituutin verkkosivuilla.) Ja teatterikaupunki kun ollaan, niin teatteri on erinomainen portti kirjojen maailmaan. Liekö turhan vähän käytetty?

Nyt kysytään siis talkoomieltä lukemisen ja kirjan puolesta. Mottona Kirsi Kunnaksen viisas repliikki: ”On olemassa ajatuksen maailma, jota pitää ruokkia. Siinä on se kieli, joka tekee meistä ihmisiä erotuksena eläimistä.”

Olet varmaan mukana näissä talkoissa?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE