Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

”Luoja varjelkoon, ettei kukaan joutuisi tekemään samaa valintaa” – Tihanovskaja saatettiin painostaa pois Valko-Venäjältä

Valko-Venäjältä Liettuaan siirtyneen opposition presidenttiehdokkaan Svetlana Tihanovskajan (kuvassa) mukaan päätös lähdöstä oli hyvin vaikea. Ahdistuneen oloinen Tihanovskaja kertoi videoviestissä lasten olevan lopulta kaikkein tärkeintä elämässä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Luoja varjelkoon, ettei kukaan joutuisi tekemään samaa valintaa, Tihanovskaja sanoi.

Tihanovskajan kaksi lasta oli viety turvaan Valko-Venäjältä jo aiemmin.

Joidenkin tietojen mukaan Tihanovskaja painostettiin lähtemään Valko-Venäjältä lupaamalla vapauttaa hänen vangittuna oleva kampanjapäällikkönsä Maria Moroz. Molemmat ovat nyt Liettuassa.

Liettuan ulkoministerin Linas Linkeviciusin mukaan Tihanovskajalle ei käytännössä jätetty muita vaihtoehtoja kuin poistua maasta.

– Luulin tämän vaalikampanjan kovettaneen minut ja antaneen minulle voimaa kestää kaikki. Mutta luultavasti pysyin samana heikkona naisena, joka olin alussa, Tihanovskaja sanoi.

Valko-Venäjän vaalien voittajaksi ilmeisen vaalivilpin turvin julistettu presidentti Aleksandr Lukashenko on aiemmin vähätellyt naisia ja antanut ymmärtää, ettei heidän paikkansa ole politiikassa.

Lisää aiheesta

Tihanovskaja arvioi monien nyt ymmärtävän mutta myös vihaavan häntä.

– Pitäkää ihmiset huolta itsestänne. Se mitä nyt tapahtuu, ei ole yhdenkään ihmishengen arvoista, hän viestitti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE