Luokkakokouksen ohjaaja lypsää legendaa — Bodom (2016): Salkkarit-kauhua ja seksiobjekteja

Metsässä. Mörkö vaanii legendan perässä juoksevia nuoria.

Bodominjärven murhat kesällä 1960 hiertävät yhä suomalaisten kollektiivista tajuntaa yhtenä rikoshistoriamme hämärimpänä rikosmysteerinä. Kolmen nuoren edelleen selvittämättömät surmat ja reissulta ainoana elossa palanneen vangitseminen yli 40 vuotta tapahtuneesta ja vapauttaminen heti seuraavana vuonna jättävät spekuloitavaa myös viihteen kolportööreille, joilta näyttää kuitenkin menneen sisu kaulaan.

Nimeämällä elokuvansa pelkäksi Bodomiksi (2016) ja toistamalla tapahtumat uudelleen nykyajassa he voivat väittää jutun vain saaneen inspiraationsa eilisen tragediasta, vaikka he kalastavat läpinäkyvästi vanhan tragedian arkulla. Lopputulos ei kerro mitään puolen vuosisadan takaisesta arvoituksesta muttei kanna omillaankaan.

Taneli Mustonen ohjasi toisella yrittämällään vuosikymmenen katsotuimman kotimaisen elokuvan, keskenkasvuisten miesten sekoilua alleviivaavan räävittömän komedian Luokkakokous (2015). Amerikkalainen viihdelehti Variety näki törkyssä ainesta ja nimesi suomalaisen kymmenen lupaavimman pohjoismaisen ohjaajan joukkoon. Meillä kehujia ei ole jonoksi asti. Eikö kukaan ole vieläkään profeetta omalla maallaan?

ELOKUVA:
Bodom
Ohjaus: Taneli Mustonen
Pääosissa: Mimosa Willamo, Mikael Gabriel, Nelly Hirst-Gee,Santeri Helinheimo Mäntylä
2016, 85 minuuttia
Ensi-ilta 19.8.
Bodom on Mustosen ensimmäinen yritys lunastaa odotuksia. Luokkakokoukselle tulee jatkoa jo kuluvan vuoden puolella. Myös tällä kertaa hän tarjoaa välineensä myös muista kuin elokuvayhteyksistä tutuille nimille. Tämä kuulostaa paperilla ja kotimaisen elokuvan usein teatterimaista näyttelemistä vasten hyvältä, mutta tuottaa käytännössä kankeaa lausumista ja pällistelevää ilmeilyä.

Etenkin räppäri Mikael Gabriel taannee silti elokuvalle jonkin sortin nuoriso-uskottavuutta ja ehkä sellaistakin yleisöä, joka ei muutoin suosisi juttuja. Kaikki tarpovat silti suossa huonon käsikirjoituksen vetäminä, eikä Mustonen vaadi ohjaajana paljon.

Jossain Keski-Espoon metsissä asuu jättiläiseltä vaikuttava mykkä kostaja, joka ei vieläkään siedä mölyävän nuorison hauskanpitoa.

Luokkakokouksen saamia syytöksiä muun muassa räikeästä seksismistä Mustonen torjuu nyt korostamalla Mimosa Willamon ja Nelly Hirst-Geen rooleja myös fyysisinä toimijoina. He määrittävät tahdin, vaikka nilkkimäisillä klopeilla on omia suunnitelmiaan. Parhaiten selviää Santeri Helinheimo Mäntylä, mutta hänelle suodaan vähiten valkokangasaikaa.

Mustosen musiikkivideomaisen muovinen, tirkistelevä tyyli ei vain tue tasa-arvoista ideaa, sillä nuoria naisia kuvataan toistuvasti vähäpukeisina hilluvina seksiobjekteina, kun taas tarinan pojat voivat säilyttää arvokkuutensa. Räppärin pulahdus järveen ei saa alkuunkaan vastaavaa huomiota osakseen kuin juoniaan punovien tyttöjen erogeeniset ruumiinosat jostain vähän kiusallisesta kuvakulmasta.

Varsinaiseen juoneen Mustonen ja toinen käsikirjoittaja Aleksi Hyvärinen ymppäävät mukaan Bodominjärven legendaa niin paljon kuin kehtaavat. Murhaaja on edelleen vapaalla jalalla.

Jossain Keski-Espoon metsissä asuu jättiläiseltä vaikuttava mykkä kostaja, joka ei vieläkään siedä mölyävän nuorison hauskanpitoa. Uskovaisen perheen siveän tyttären paljastuskuvista syntyneestä perhe- ja koulukohusta paisutellaan överi veruke Salkkarit-tasoiseen säikyttelyyn, jossa mukamas tyrmäävät tehosteäänet ja väsyneet yllätyskäänteet työntävät todellisen kauhun järveen.

Shokeeraavaksi lopuksi aiottu huipennus verisine takaa-ajoineen yön pimeydessä luiskahtaa puolestaan juuri sellaiseksi huonoksi vitsiksi, millaiseksi Jussi-voittaja He ovat paen­neetkin (2014) olisi saattanut luiskahtaa ilman JP Valkeapään silmää.

Visuaalisesti Bodom on samasta puusta veistettyä teflonpintaa kuin Luokkakokous, mikä voi tuntua yllättävältä, koska lajityypit ovat kaukana toisistaan. Yhtä teennäisiltä kalskahtavat kuvaus ja valaistus vain korostavat käsikirjoituksen yhtäaikaisesti ali- ja ylikehiteltyä ideaa pimeässä vaanivasta vaarasta, jossa ei ole rahtuakaan jonkin Blair Witch Projectin (1999) alkukantaisuudesta.

Bodomin mahdollisuudet toistaa Luokkakokouksen temppu suuriin massoihin vetoavana elokuvana lienee puolestaan rajallinen, sillä teinikauhuksi typistyvää onttoa kummittelua ei katsota lainkaan vanhemmissa ikäryhmissä. Näin laiskasti kirjoitettuja elokuvia en suosittele nuoremmillekaan.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Suomelle taas Oscar-pettymys: Touko Laaksosesta kertova elokuva tippui jatkosta, Ruotsi edelleen mukana kisassa

Kuva: Lehtikuva

Suomi on karsiutunut kisassa vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkuudesta. Yhdysvaltojen elokuva-akatemia on julkaissut yhdeksän elokuvan listan, josta lopulliset ehdokkaat valitaan. Suomea edustanut Dome Karukosken ohjaama Tom Of Finland ei ole listalla. Sen sijaan Ruotsin ehdokas, Ruben Östlundin ohjaama The Square on mukana.

Lopulliset Oscar-ehdokkaat julkistetaan tammikuussa, ja palkinnot jaetaan maaliskuun alussa.

Elokuvaohjaaja Kirsi Marie Liimatainen opiskeli DDR:ssä, ja se muutti hänen elämänsä: ”Minusta tuli heidän takiaan tosi vallankumouksellinen”

Kuva: Jari Soini

Hylätty, ränsistynyt Wilhelm Pieckin nuorisokorkeakoulu seisoo Itä-Berliinin lähellä metsän keskellä. Piha on villiintynyt. Tämä näky kohtasi elokuvaohjaaja Kirsi Marie Liimataista hänen mennessään katsomaan 20 vuoden jälkeen vanhaa Saksan demokraattisen tasavallan aikaista opiskelupaikkaansa.

– Oli hirveä shokki nähdä se koulu. Tuli karsea olo. Oli ihan musertavaa.

Liimatainen toivoi sisimmässään tapaavansa jonkun vanhoista, kansainvälisistä opiskelukavereistaan koulun ystävätapaamisessa. Kukaan heistä ei tullut – vain entisiä DDR:läisiä.

Kaipaus ja kysymykset jäivät.

Liimataiselle syttyi ajatus elokuvan tekemisestä. Hän penkoi arkistoja tuloksetta. Monet ulkomaalaiset opiskelijat olivat tulleet kouluun suoraan taisteluiden keskeltä ja joutuivat käyttämään peitenimiä.

Muutamaa vuotta myöhemmin hän matkusti Boliviaan, Nicaraquaan, Etelä-Afrikkaan, Chileen ja Libanoniin löytääkseen heidät.

– Minun piti saada Egyptin kommunistipuolue vakuuttuneeksi syistä, miksi halusin tietää joidenkin nimiä. Nicaraquassa ei haluttu puhua koko DDR:stä, Liimatainen luonnehtii.

En halua katua mitään. Kaikki on mennyt niin kuin on pitänytkin.

Istumme Kahvila Rytmissä Hakaniemessä. Kaikesta näkee Liimataisen puhuvan itselleen merkityksellisestä ajanjaksosta. Vuodesta, joka muutti hänen elämänsä. Sen pohjalta syntyi myös dokumentti Toveri, missä olet nyt?. Elokuva sai vasta Saksan ohjaajaliiton METROPOLIS 2017 ”paras dokumentin ohjaus”-palkinnon.

Liimataisen toiveena on ollut vaikuttaa maailmaan taiteen tekemisen kautta. Siinä hän on mielestään onnistunutkin.

– En halua katua mitään. Kaikki on mennyt niin kuin on pitänytkin. Lähden ajatuksesta, että me olemme kaikki yhtä suurta perhettä. En osaa olla toisenlainen, eikä se kiinnosta.

Liimatainen on parhaillaan suunnittelemassa maahanmuuttopolitiikkaa, poliittista oikeistoa ja suvaitsemattomuutta käsittelevää elokuvaa ja näytelmää. Viidenkymmenen ikävuoden rajapyykki on lähestymässä.

– Pitää laittaa nasta lautaan. Minulla on hirveästi kerrottavaa.

Miksi ihmiset sallivat tällaisen Suomessa?

Karl Marxin ajatus ”tuotantosuhteet ovat ristiriidassa tuotantovälineiden kanssa” on Liimataisesta yhä totta. Vaikka DDR:n sosialismi osoittautui utopiaksi, unelma paremmasta maailmasta on säilynyt.

– On toivoa, koska maailman solidaarinen liike on jälleen nousussa. On paljon rasismin ja vihan aaltoa vastustavia ihmisiä. Se on tehnyt minuun vaikutuksen.

Suomen vasemmisto ei kaipaa Liimataisesta pirstaloitumista enää yhtään lisää. Yhtenäisyys, yhteiset kannanotot ja mielenosoitukset olisivat hänestä jotain. Liimatainen järkyttyi uusnatsien lokakuisesta marssista Tampereella, sekä ihmisten MV-lehden juttujen jakamisesta somessa kritiikittömästi.

– Miksi ihmiset sallivat tällaisen Suomessa? Sitä en ymmärrä. Suomesta puuttuu poliittinen kasvatus.

Ohjaaja ei vaihtaisi kokemustaan Wilhelm Pieckin nuorisokorkeakoulusta mistään hinnasta pois.

– Meissä kansainvälisissä opiskelijoissa oli hirveän paljon samaa, vaikka olimme ihan eri olosuhteissa. Minusta tuli heidän takiaan tosi vallankumouksellinen, hän sanoo.

Lue koko laaja Kirsi Marie Liimataisen haastattelu torstain 14. joulukuuta Demokraatista.

Keskustelua aiheesta

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas ohittaa tänään katsojaluvuissa historian suosituimman Uuno-elokuvan

Kuva: Foto: Juuli Aschan © Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
Eero Aho ja Jussi Vatanen ovat uusimman Tuntemattoman kärsiviä sotilaita.

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas on ylittänyt 750 000 katsojan rajan. Elokuvan on nähnyt 750 315 sunnuntaihin mennessä.

Jo tänään maanantaina se ohittaa kaikkien aikojen katsotuimpien kotimaisten elokuvien listalla suosituimman Uuno-elokuvan, Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984), jonka näki 750 965.

Kolmas Tuntematon tuli teattereihin 27.10. Se oli viikonlopun ylivoimaisesti katsotuin elokuva yli 36 000 katsojalla.

Edvin Laineen ensimmäinen versio Väinö Linnan romaanista on historian katsotuin elokuva teattereissa. Sen näki 2,8 miljoonaa katsojaa. Rauni Mollbergin tulkinnan näki 590 00 katsojaa.

Louhimiehen elokuva on matkalla katsotuimpien kotimaisten listalle ainakin sijalle kuusi, jolla on nyt Toivo Särkän Kaivopuiston kaunis Regina 760 000 katsojalla.

Helsingin Itäkeskuksessa tehdään näyttävää historiaa – mutta mitä se maksaa asiakkaille, ei ole vielä päätetty

Kuva: Kari Hulkko

Finnkino avaa Helsingin Itikseen Suomen ensimmäisen Imax-elokuvateatterin loppuvuodesta 2018. Elokuvateatteriin rakennetaan yhdeksän salia, joista yksi on Imax-sali.

Imax-salissa on suurempi valkokangas, elokuvaa katsotaan tavallista lähempää ja jyrkemmästä katsomosta. Saliin on suunnitteilla noin 315 neliömetrin kokoinen kangas sekä 12.0-kanavainen Immersive Sound System -äänentoistojärjestelmä.

Finnkinon markkinointi- ja myyntijohtaja Kalle Peltolan mukaan Imax-elokuvien lippuhintoja ei ole vielä päätetty, mutta ne ovat hänen mukaansa hieman tavallisia lippuja kalliimpia.

Finnkino Itiksen rakennesuunnittelu aloitettiin vuosi sitten. Tällä hetkellä teatterin tilalla on monttu, josta teatteri ensi vuoden aikana muotoutuu.

Itikseen rakennettavan teatterin lisäksi Pohjoismaissa on tällä hetkellä kolme Imax-teatteria.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

”Pettämätön rytmitaju” – Vesa Vierikko sai Ida Aalberg -palkinnon

Kuva: Kari Hulkko
Vesa Vierikko Don Quijoten roolissa Ryhmäteatterissa vuonna 2011.

Vesa Vierikko on saanut joka toinen vuosi jaettavan Ida Aalberg -näyttelijäpalkinnon. Palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa.

Palkintoraadin mukaan Vierikko on monipuolinen ja persoonallinen näyttelijä, jolla on työssään pettämätön rytmitaju ja täydellinen läsnäolo näyttämöllä. Vierikon ura pitää sisällään valtavan määrän rooleja teatterissa, televisiossa ja elokuvissa.

– Vesa Vierikko on elämää tarkkailemalla omaksunut laajan inhimillisen materiaalin, hallitsee sen ja pystyy muutamilla taitavilla vedoilla hahmottamaan rooleille olennaiset ominaisuudet. Lisäksi hänellä on erityislaatuinen taito fyysistää roolihenkilön ajatukset, raati hehkuttaa.

Nuoren näyttelijän 7 000 euron suuruinen kannustusapuraha myönnettiin Samuli Niittymäelle. Ida Aalberg -mitalin elämäntyöstään sai ohjaaja Kaisa Korhonen.