Politiikka

”Luonteva paikka keskustella palkkamallista” – STTK korostaa keskusjärjestöjen roolia

Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK pitää luontevana, että keskustelua palkkamallista ja sopimusjärjestelmästä käydään työmarkkinajärjestöissä – riippumatta siitä, mikä keskusjärjestöjen rooli mallin rakentamisessa lopulta on.

– Näin on siitäkin riippumatta, että keskusjärjestöt eivät tulevaisuudessa neuvottelisikaan palkkaratkaisuista, puheenjohtaja Antti Palola korostaa.

Palolan mukaan pohdittavaa on paljon.

– Mitkä esimerkiksi nyt tai tulevaisuudessa ovat kansainväliselle kilpailulle alttiita aloja? Kuka määrittelee palkankorotusvaran? Miten eri alojen tuottavuuskehitys ja suhdannesyklit huomioidaan? Miten neuvotteluprosessia koordinoidaan tai mikä on sovittelijan rooli ja toimivalta kiistakysymyksissä, puheenjohtaja Antti Palola listaa.

Myös kipupisteitä on voitava reilusti käsitellä.

STTK:n hallitus keskusteli tänään niin sanotun Suomen mallin tavoitteista, elementeistä ja koordinoinnista. Se päätti yksimielisesti, että STTK valmistelee ja koordinoi mallia yhdessä jäsenliittojensa kanssa. Liittojen mielestä paras malli syntyy hyvällä työmarkkinajärjestöjen välisellä yhteistyöllä.

– Liitot voivat sitoutua Suomen malliin vain, jos valmistelu on yhteistä ja avointa ja liitot voivat aidosti vaikuttaa malliin. Sitoutumisesta riippuu, onnistuuko mallin toteutus lopulta myös käytännössä. Myös kipupisteitä on voitava reilusti käsitellä, Palola korostaa.

Yhdeksi kipupisteeksi hän mainitsee muun muassa, miten palkkatasa-arvoa ja samapalkkaisuutta edistetään Toiseksi nousee, miten huomioidaan ala- ja yrityskohtaiset erot tuottavuudessa.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat