Ensimmäinen heistä oli israelilaisen Haaretz-sanomalehden englanninkielisen version päätoimittaja Esther Solomon, joka esitteli toisen: Amira Hass, holokaustista selvinneiden juutalaisten vanhempien tytär ja toimittaja, joka on työskennellyt vuosia niin Gazassa kuin Israelin miehittämällä Länsirannalla.

Hassin tunnetuin teos, Drinking the Sea at Gaza, kuvaa elämää saarretulla Gazan kaistaleella.

”Se on kirja, joka radikalisoi minut”, Solomon sanoi tietokoneeni ruudulla ja tarkoitti, että kirja avasi hänen silmänsä Israelin palestiinalaisiin kohdistamalle sorrolle.

TUONA elokuisena iltana Lähi-idän New York Timesiksi kutsuttu Haaretz järjesti etänä Palestiina-aiheisen keskustelutilaisuuden tilaajilleen, jollainen minäkin olen. Sen aikana Amira Hass tiivisti Palestiinan tilanteen seuraavasti:

Jokaista palestiinalaista kidutetaan kotimaassaan, mutta holokaustin vuoksi maailma katsoo, ettei se voi koskea juutalaisiin ja pakottaa Israelia lopettamaan.

Olisivatpa maailman johtajat lukeneet Amira Hassin tekstejä, ajattelin puolitoista kuukautta myöhemmin Hamasin terroritekojen ja niistä seuranneen Israelin gazalaissiviileihin kohdistaman sodan äärellä.

Hassin reportaaseihin perehtyminen olisi ehkä säästänyt kaksi miljoonaa gazalaista sanoinkuvaamattomalta kärsimykseltä. Sen sijaan läntiset johtajat omaksuivat narratiivin, jossa juutalaisten kokemat vainot toimivat oikeutuksena millaisille vastaiskuille hyvänsä.

Pommeja YK:n rakennuksiin, kouluihin ja sairaaloihin? Antakaa mennä.

Kahden miljoonan ihmisen tappaminen janoon ja nälkään ja lääkkeiden puutteeseen? Emme puutu.

Sodan estämisen sijaan johtajat vannoivat liittolaisuutta Israelille – ja tietenkin lensivät yksi toisensa jälkeen Tel Aviviin kannustamaan poikkeuksellisen äärioikeistolaisen ja rasistisen hallituksen pääministeriä Benjamin Netanjahua.

SIINÄ missä länsi Ukrainan sodan alettua puhalsi yhteen hiileen oikeudenmukaisuuden puolesta, sortui tuo oikeudenmukaisuuden illuusio Gazan sodan kohdalla rytisten.

Samalla paljastui se kaksinaismoralismi, jolla kansainvälinen yhteisö eri konflikteihin suhtautuu. Se on ollut hirvittävä tragedia palestiinalaisille jo ennen Gazan sotaa, mutta erityisesti sen jälkeen.

Kun Esther Solomon minun tietokoneeni ruudulla kysyi Amira Hassilta, miten tämän mielestä muun maailman pitäisi toimia Israelin suhteen, Hass vastasi, että esimerkiksi kieltämällä israelilaisilta oikeus matkustaa muualle maailmaan.

Hassin mukaan ehdotus saa kansainväliset diplomaatit katsomaan häntä kuin järkensä menettänyttä, mutta Hassilla on reaktioihin vastaus:

”Olette siis valmiita toimittamaan humanitaarista apua palestiinalaisille, mutta ette estämään katastrofia etukäteen?”

Syksyllä 2023 opimme, ettei edes humanitaarinen apu ole palestiinalaisten kohdalla enää selviö. Se kertoo, ettei ihmiskunta ole oppinut holokaustista mitään vaan on valmis toistamaan sen – tällä kertaa palestiinalaisille.