Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Ulkomaat

Maailman johtajat onnittelevat Joe Bidenia Yhdysvaltain presidentinvaalien voitosta

LEHTIKUVA / AFP Angela Weiss

Suurten yhdysvaltalaisten tiedotusvälineiden julistettua demokraattiehdokas Joe Bidenin vaalivoittajaksi on tälle satanut onnitteluja entisiltä ja virassa olevilta poliittisilta johtajilta ympäri maailman. Euroopan johtajien ohella onnitteluja tuli myös muualta Amerikan mantereelta sekä Aasiasta.

Demokraatti.fi/STT

Istuva presidentti Donald Trump ei ole vielä tunnustanut tappiotaan ja on syyttänyt poliittisia vastustajiaan vaalivilpistä, jota vastaan taistellaan oikeusteitse. Mitään todisteita vilpistä ei ole annettu.

Israelin pääministeri ja Trumpin läheinen liittolainen Benjamin Netanjahu on onnitellut Bideniä ja nimittänyt häntä ”suureksi Israelin ystäväksi”.

– Odotan innolla työskentelyä teidän molempien kanssa Yhdysvaltojen ja Israelin erityisen liittolaissuhteen vahvistamiseksi, Netanjahu kirjoitti Twitterissä viitaten Bideniin ja hänen tulevaan varapresidenttiinsä Kamala Harrisiin.

Meksikon presidentti ei hoppuile onnitteluissaan

Väli-Amerikassa Meksikon presidentti Andres Manuel Lopez Obrador pitää onnitteluja Bidenille liian aikaisina. Amlona tunnettu Meksikon presidentti sanoi odottavansa, että vaaleihin liittyviin oikeusjuttuihin saadaan selvyys.

Hän sanoo, ettei halua olla varomaton, vaan haluaa kunnioittaa ihmisten itsemääräämisoikeutta. Presidentti kuvailee suhteitaan molempiin ehdokkaisiin hyviksi.

Etelä-Amerikasta onnittelunsa on lähettänyt Brasilian entinen presidentti Luiz Inacio Lula da Silva, joka kuvaili maailman päästävän nyt ”helpotuksen huokauksen” Bidenin voitosta kuultuaan.

– Amerikkalaiset ovat äänestäneet kumoon trumpismin ja kaiken sen, mitä se edustaa, Lula kommentoi Twitterissä.

Brasilian nykyinen presidentti, Trumpin ihailijana tunnettu ja liikanimellä ”Tropiikin Trump” kutsuttu Jair Bolsonaro on pysynyt toistaiseksi vaitonaisena vaalituloksesta. Aiemmin vaalien aikana Bolsonaro hyökkäsi Twitterissä Bideniä vastaan tämän sanottua vaaliväittelyssä, että Yhdysvaltojen olisi painostettava Brasiliaa sademetsiensä suojeluun.

Brasilialaisten tiedotusvälineiden hallituslähteiden mukaan Bolsonaron hallinto ei aio tunnustaa Bidenin vaalivoittoa ennen kuin mahdolliset vaaleihin liittyvät oikeusprosessit on käyty läpi.

Japanin tuore pääministeri odottaa yhteistyötä

Aamun sarastaessa Itä-Aasiassa onnittelunsa lähetti Yhdysvaltain läheisen liittolaisen Japanin uusi pääministeri Yoshihide Suga, joka vakuutti haluavansa työskennellä yhdessä Yhdysvaltain tulevan hallinnon kanssa lähialueidensa turvaamiseksi.

Trumpin kaudella Japani on ollut diplomaattisesti hankalassa välikäden asemassa, sillä kauppasotaa käyneet Yhdysvallat ja Kiina ovat sen kaksi tärkeintä kauppakumppania.

Japanille Yhdysvallat on ollut toisen maailmansodan lopusta lähtien tärkeä talouden ja turvallisuuspolitiikan liittolainen. Diplomatiassa arvaamattomasti käyttäytynyt Trump horjutti Japanin luottamusta liittolaiseensa, mutta Japanin edellinen pääministeri Shinzo Abe pyrki silti luomaan lämpimät henkilökohtaiset välit Trumpiin.

Foreign Policy -lehden arvion mukaan Bidenin vaalivoitto tuo Japanille jälleen uutta epävarmuutta siitä, millaisen ulkopoliittisen linjan demokraattipresidentin hallinto alueella ottaa. Isoimpana kysymyksenä pidetään sitä, millaisen linjan Biden ottaa Kiinan suhteen.

Kiinan kysymys on Bidenin presidentinkauden selvästi suurin ulkopoliittinen haaste, arvioi New York Times. Maiden välit ovat raunioina Trumpin käynnistämän kauppasodan ja koronapandemian jäljiltä.

Kiinan johto ei ole vielä näkyvästi kommentoinut Bidenin ilmeistä vaalivoittoa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Pääkirjoitukset
3.12.2020
Perussuomalaiset tukee linjallaan Unkarin ja Puolan räikeyksiä
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE