Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

17.3.2026 11:59 ・ Päivitetty: 17.3.2026 11:59

Maailmantilanne ei ole vaikuttanut kasvu- ja työllisyysodotuksiin teknologiateollisuudessa

iStock
Teknologiateollisuuden kyselyn mukaan yritykset aikovat lisätä investointeja erityisesti digitalisaatioon, tekoälyyn sekä tutkimukseen ja kehitykseen.

Teknologiateollisuudessa kasvu on jatkunut alkuvuoden aikana, vaikka kauppa- ja geopoliittinen tilanne on muuttunut epävarmemmaksi, Teknologiateollisuuden kyselystä selviää.

Demokraatti

Demokraatti

Helmikuun alussa julkaistu tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu kertoi, että toimialan tilauskertymissä näkyy käänne parempaan. Maaliskuussa tehdyn Teknologiateollisuuden kyselyn perusteella vuodenvaihteessa piristynyt kasvu on jatkunut. Uudet tilaukset ja tilauskannat ovat vahvistuneet ja työllisyyden odotetaan paranevan niin suurissa kuin pienemmissä yrityksissä. Kyselyyn on vastannut 9.-13. maaliskuuta 340 Teknologiateollisuuden jäsenyritystä.

– 2020-luku näyttää keksivän meille yhä uusia haasteita, mutta kysely osoittaa, että yritykset ovat sopeutumassa kriiseihin, jatkavat liiketoimintaa ja suhtautuvat maailmantilanteeseen rauhallisesti. Avovastauksista huokuu kuitenkin isosti epävarmuuden lisääntyminen entisestään, ja riskit kasvun tyrehtymiselle ovatkin edelleen suuret, johtava ekonomisti Hanne Mikkonen sanoo tiedotteessa.

Lähi-idän tilanteella ei ole kyselyn mukaan merkittäviä suoria, välittömiä vaikutuksia pääosaan teknologiateollisuuden yrityksiä juuri nyt. Sodan pitkittyessä niitä kuitenkin voi olla odotettavissa viiveellä. Iranin sodan ennakoidaan pitkittyessään heikentävän asiakkaiden investointihaluja, häiritsevän vientituotteiden kuljetuksia ja nostavan hintoja.

– Tämä saattaa olla omiaan kampittamaan viime kuukausina piristynyttä kasvua. Vaikka parantuneet tilauskertymät luovat positiivista näkymää tähän vuoteen, meidän tulee varautua taloudessa myös turbulentteihin aikoihin, Mikkonen sanoo.

Enemmistö kyselyyn vastanneista yrityksistä aikoo tämänhetkisestä epävarmuudesta huolimatta lisätä investointeja. Erityisesti aiotaan panostaa digitalisaatioon, tekoälyyn sekä tutkimukseen ja kehitykseen. Kyselyn mukaan myös kone- ja laiteinvestointien määrä on kasvamassa.

Iranin sota on Mikkosen mukaan hyvä muistutus siitä, että riippuvuus fossiilisista polttoaineista on iso riski.

– Nyt olisi ensiluokkaisen tärkeää luoda yrityksille kannusteita energiamurroksen entistä voimakkaampaan edistämiseen koko Euroopassa, Mikkonen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU