Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Tiede ja teknologia

13.1.2026 06:09 ・ Päivitetty: 13.1.2026 06:09

Maanmittauslaitos: Paikannushäirintä kasvoi Suomessa

iStock

Haittaa aiheuttava satelliittipaikannuksen eli GNSS:n häirintä on kasvanut merkittävästi vuodesta 2022 lähtien Suomessa. Nykyisin mahdollisuudet puuttua häirintään ovat rajalliset, kertoo Maanmittauslaitos.

GNSS-häirintä aiheuttaa haittaa esimerkiksi lento- ja meriliikenteelle, pelastustoimelle ja televerkoille. Maanmittauslaitoksen tuoreen selvityksen mukaan tutkimusta GNSS-häirinnästä tarvitaan lisää.

Selvityksen mukaan tärkeää olisi muun muassa luoda reaaliaikainen tilannekuva GNSS-häiriöistä.

- Häiriöihin varautuminen on monitahoinen kokonaisuus, johon ei ole valmiita tai yksinkertaisia ratkaisuja, vaan se vaatii erilaisia teknologioita ja tutkimusta. Meillä on aiheesta osaamista ja tutkimushankkeita, mutta tutkimusta tarvittaisiin paljon nykyistä enemmän, sanoo professori Sanna Kaasalainen Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta tiedotteessa.

GNSS-häirintää on koettu varsinkin Itä-Suomessa. Haittoja on aiheutunut esimerkiksi lentoliikenteelle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU