“Näen peilikuvassani iloisen ja valoisan, elämää nähneen ja elämää eläneen viisikymppisen, onnellisen naisen. Kiitollisuus on elämässäni yksi päällimmäisistä asioista. Olen todella paljosta kiitollinen. Kuljin juuri valtavan ihanassa auringonpaisteessa merenrantaa. Mietin, että vitsi miten ihanaa, saan nähdä tämän kaiken, ja tuntea miten aurinko lämmittää kasvojani. Mietin, miten upeaa, että olen saanut lapsenlapsen ja kaikki lapseni ovat kasvaneet aikuisiksi.

En ole aina kulkenut kiitollisuus edellä. Olen sairastanut vakavasti viimeisen vuosikymmenen. Se on tuonut kiitollisuutta. Tuntuu hyvältä täyttää tänä keväänä viisikymmentä. Se on kuitenkin sellainen milstoppe. Täällä sitä vaan heilutaan ja nautitaan auringonpaisteesta. Tehdään politiikkaa ja hoidetaan yhteisiä asioita.

Kun olin lapsi, äitini sanoi usein, että ymmärräthän sinä miten onnellinen olet kun olet aina hyvällä tuulella. En minä sitä silloin tietenkään ymmärtänyt. Nyt osaan arvostaa sitä, että näen ympärilläni iloa ja valoa, että innostun asioista.

Muistan kun tämä alkoi, ruuhkavuosien jälkeen. Tuli sairauteen liittyvä pysähtyminen ja sen jälkeen kiitollisuus eloonjäämisestä. Muistan, kun kysyin lääkäriltäni, että ei kai tämä kiitollisuuden tunne mene ohi. Ei mene, kun ruokit sitä itse, sanoi lääkärini. Ja kyllähän minä muistuttelen itseäni erilaisista kiitollisuuden aiheista ihan tiedostaen. Muun muassa päivittäin, kun nousen eduskunnan portaat, ajattelen, että ei ole suurempaa kunniaa kuin edustaa täällä Suomen kansaa. Että äänestäjät ovat antaneet ainoan äänensä juuri minulle. Siitä tulee valtava nöyryys ja kiitollisuus.