Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Maavoimat siirtää toimintansa painopistettä – Viesti ulkopuolisille tarkkailijoille: “Jokaista nurkkaa puolustetaan”

LEHTIKUVA / JOUNI PORSANGER

Sodankäynnin tavat ovat muuttuneet, ja Suomen puolustus pyrkii pysymään muutoksessa mukana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Osana tätä Maavoimat siirtää tulevina vuosina toimintansa painopistettä yhä enemmän paikallispuolustukseen, jonka tarkoitus on vastata nykyaikaisiin turvallisuushaasteisiin.

Keskeisimpiä näistä on laaja-alainen vaikuttaminen eli hybridivaikuttaminen, jonka tärkeys maanpuolustuksessa tuli kaikille selväksi viimeistään vuoden 2014 Ukrainan tapahtumien myötä. Kyse ei ole enää pelkästä itärajan puolustamisesta, vaan paikallispuolustus pyrkii vastaamaan esimerkiksi info-operaatioiden uhkaan.

-  Nykypäivän taistelukenttä on monimuotoinen. Ei ole enää tällaisia perinteisiä rintamalinjoja, vaan meidän täytyy kyetä puolustamaan omia kansalaisia ja elinehtoja koko maan alueella, Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Petri Hulkko sanoi maanantaina Maavoimien mediapäivässä.

-  Sotilaallinen tai muu vaikuttaminen saattaa tapahtua yhtä hyvin Vaasassa ja Turussa kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla tai Pohjois-Suomessa.

Perinteisesti Maavoimien toiminta on keskittynyt tietyille alueille, joilla suoran sotilaallisen hyökkäyksen uhka on ollut konkreettisempi.

-  Nyt me katamme koko maan.

Siviiliosaaminen on tunnistettu liian hitaasti.

Paikallispuolustus myös laajentaa maanpuolustuksessa tarvittavan osaamisen repertuaaria. Esimerkiksi kyberpuolustus ja info-operaatiot ovat keskeinen osa paikallispuolustusta perinteisen sotilaallisen toiminnan rinnalla.

Maavoimat haluaisi valjastaa paikallispuolustuksen käyttöön myös esimerkiksi sellaisten it-osaajien taidot, joiden fyysiset ominaisuudet eivät riittäisi etulinjan rynnäkköjääkäriksi perinteiselle taistelukentälle.

-  Olemme nyt tarkistamassa terveystarkastusohjeita, ja sinne tulee uusi palveluskelpoisuusluokka, joka mahdollistaa myös tällaisten henkilöiden palvelukseen ottamisen, Hulkko kertoo.

Haasteena on ollut sekin, että reserviläisille varusmiespalveluksen jälkeen syntyvä siviiliosaaminen on tunnistettu liian hitaasti.

-  Kenestä tulee vaikka F-Securen osaaja tai jonkun it-talon osaaja, se ei näy siellä meidän järjestelmässä.

Kehitteillä on digitaalinen kanava, jonka kautta reserviläinen voi ilmoittaa oman osaamisensa.

-  Sen on oltava käytössä tässä vuoden kahden sisällä, muuten meidän paikallispuolustuksemme ontuu.

Paikallispuolustuksen perustehtävä on ennaltaehkäisevä.

Paikallispuolustuksen kasvanut painoarvo näkyy myös organisaatiokaaviossa vuoteen 2025 mennessä, kun aluejoukot lakkautetaan kokonaan. Sen jälkeen Maavoimat koostuu vain paikallisjoukoista ja operatiivisista joukoista.

Hulkko painottaa, että paikallispuolustuksen perustehtävä on ennaltaehkäisevä.

-  Se on osoitus ulkopuolisille tarkkailijoille, että koko maata, jokaista nurkkaa puolustetaan, ja koko Suomen kansa on osallistumassa tähän puolustukseen. Sehän on merkittävä viesti.

Hänen mielestään koronapandemia on ollut hyvä testipenkki sille, miten suomalainen yhteiskunta toimii kriisitilanteessa.

-  Tämä on pakottanut meidän päättäjämme ja myös meidät sotilaat arvioimaan sitä, mikä erityisesti meidän henkinen resilienssimme on tällaisessa tilanteessa. Kyllä me olemme omasta mielestämme onnistuneet hyvin ylläpitämään valmius- ja koulutusedellytykset. Sikäli positiivisia uutisia.

STT-Anssi Rulamo

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE