Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Macron: Rauhanturvaajia ”otettu harkitusti tähtäimeen”

AFP / LEHTIKUVA

Länsimaiden johtajat kehottivat Israelia lopettamaan rauhanturvaajien vahingoittamisen. Myös Yhdysvaltain puolustusministeri puolestaan kehotti Israelia takaamaan Unifilin rauhanturvaajien turvallisuuden Libanonissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Länsimaiden kehotus annettiin perjantaina sen jälkeen, kun räjähdykset haavoittivat samana päivänä kahta rauhanturvaajaa lähellä Libanonin rajaa.

Israelin armeija kertoi joukkojensa tulittaneen perjantaina ”uhkaa” lähellä YK:n rauhanturvaajien asemaa Etelä-Libanonissa. Armeija myönsi kahden rauhanturvaajan haavoittuneen. Uhka sijaitsi armeijan mukaan noin 50 metrin päässä Unifilin asemasta.

Torstaina Unifil ilmoitti kahden rauhanturvaajan haavoittuneen, kun Israelin armeijan panssarivaunun tulitus aiheutti tähystystornin kaatumisen Unifilin johtoesikunnassa Naqourassa.

Kaksi rauhanturvaa haavoittui, kun Israelin armeijan panssarivaunun tulitus kaato Unifilin tähystystornin.

RANSKAN presidentti Emmanuel Macron sanoi perjantain tapahtuman jälkeen, että on täysin mahdotonta hyväksyä, että rauhanturvaajia ”otettiin harkitusti tähtäimeen”.

Ranskan ulkoministeriö kutsui perjantaina Israelin suurlähettilään kuultavaksi.

Italian pääministeri Giorgia Meloni tuomitsi tulituksen, joka hänen mukaansa loukkaa YK:n päätöslauselmaa.

Espanjan pääministeri Pedro Sanchez puolestaan vaati kaiken väkivallan lopettamista YK:n Libanonissa olevia rauhanturvaajia kohtaan.

YHDYSVALTAIN puolustusministeri Lloyd Austin on kehottanut Israelia takaamaan YK:n Unifil-operaation rauhanturvaajien turvallisuuden Libanonissa, kertoi BBC. Austin sanoi puhuneensa israelilaisen kollegansa Yoav Gallantin kanssa asiasta perjantaina puhelimessa.

Austin lisäsi vahvistaneensa Yhdysvaltain tuen Israelin ”oikeudelle puolustaa itseään” sekä Yhdysvaltain sitoutumisen diplomaattiseen järjestelyyn, joka palauttaa turvallisesti sekä libanonilaiset että israelilaiset siviilit koteihinsa rajan molemmilla puolilla.

Myös Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi toimittajille pyytävänsä Israelia lopettamaan tulituksen YK:n rauhanturvaajia kohtaan Libanonissa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE