Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Macronin puolue murskavoittoon – Ranskan parlamenttivaalien äänestysprosentti ennätysalhainen

Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja hänen vaimonsa Brigitte Macron äänesitvät eilisissä vaaleissa Le Touquetissa Pohjois-Ranskassa.

Ranskan parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella äänestysprosentti jäi ennätyksellisen alhaalle. Äänestysprosentti ensimmäisellä kierroksella oli noin 49 prosenttia.

France24 -uutiskanavan mukaan ennen nyt käytäviä parlamenttivaaleja matalin äänestysprosentti kirjattiin vuonna 2012, jolloin äänestämässä kävi 57,2 prosenttia.

Nyt käytävissä parlamenttivaaleissa ensimmäisellä kierroksella jätti antamatta äänensä 51,6 prosenttia, kanava kertoo.

Toukokuussa Ranskan presidentiksi nousseen Emmanuel Macronin uusi Tasavalta liikkeellä -puolue (Republique en marche, REM) sai murskavoiton sen ensimmäisissä parlamenttivaaleissa.

Loppuun laskettujen ensimmäisen kierroksen äänien perusteella Macronin Tasavalta liikkeelle -puolue ja sen pienempi keskustalainen liittolainen (Mouvement democrat) sai äänistä 32,32 prosenttia.

Tämän ennustettiin merkitsevän lopulta jopa yli 400 kansanedustajaa 577-paikkaiseen parlamentin alahuoneeseen, kansalliskokoukseen.

Toiseksi tullut maltillinen oikeisto keräsi 21,56 prosentin äänisaaliin.

Lisää aiheesta

Merkel on onnitellut Macronia.

Puolestaan presidentinvaalin Macronille hävinneen Marine Le Penin Kansallisen rintaman äänisaalis jäi 13,2 prosenttiin.

Suurin osa edustajanpaikoista ratkeaa lopullisesti vasta vaalin toisella kierroksella viikon kuluttua.

Saksan liittokansleri Angela Merkel on onnitellut Ranskan presidenttiä Emmanuel Macronia tämän Tasavalta liikkeellä -puolueen menestyksestä parlamenttivaaleissa ensimmäisellä kierroksella.

Onnittelut välitti Merkelin tiedottaja Twitterissä.

– Ääni uudistuksille, tviitissä kirjoitettiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE