Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mainonnan eettinen neuvosto jätti käsittelemättä perussuomalaisten vaalimainoksen

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Äänestäjä tutkii kuntavaalimainontaa Merihakaan johtavalla kävelysillalla Helsingissä 20. toukokuuta 2021.

Mainonnan eettinen neuvosto on jättänyt käsittelemättä lausuntopyynnön liittyen perussuomalaisten asuntojonomainokseen, joka poistettiin kuntavaalien alla Helsingin katukuvasta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lausuntopyynnön teki ulkomainosyhtiö JCDecaux. Se ja Helsingin kaupungin liikelaitos vetivät pois jo katukuvassa olleen mainoksen, jonka katsottiin vihjanneen maahanmuuttajien suosimiseen Helsingin vuokra-asuntojen asukasvalinnoissa.

Perusteluissaan neuvosto kertoo, ettei se arvioi poliittisen mainonnan sisältöä tai markkinoinnin mahdollista lainvastaisuutta. Molemmat tekijät eritellään neuvoston sääntöjen ensimmäisessä pykälässä.

JCDecaux oli pyytänyt lausuntoa siitä, oliko ulkomainos hyvän tavan vastainen tai lainvastainen esimerkiksi rasistisuuden vuoksi.

Helsingin kaupungin vuokra-asuntoyhtiö Heka on kertonut julkisuudessa katsoneensa, että mainos sisälsi väärää ja harhaanjohtavaa tietoa. Perussuomalaiset protestoi mainoksen poistamista.

Mainonnan eettisen neuvoston toiminnasta vastaavat Keskuskauppakamari ja alan järjestöjä edustava Mainonnan neuvottelukunta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE