9.10.2024 06:41 ・ Päivitetty: 9.10.2024 06:41
Malm: Nyt tuli hyviä tulevaisuusuutisia Itä-Suomeen
Juuri tulleen tiedon mukaan LAB-ammattikorkeakoulu ja LUT-yliopisto rakentavat Lappeenrantaan biomateriaalien osaamiskeskusta. Kansainvälinen biotalouden keskittymä mahdollistuu lokakuussa myönnetyn rahoituksen myötä.
Lappeenrantaan nouseva biomateriaalien osaamiskeskus palvelee valmistuttuaan sekä yrityksiä että tutkimuslaitoksia. Osaamiskeskuksen ympärille rakentuvan yritysryppään odotetaan työllistävän satoja jo tulevalla vuosikymmenellä.
– On loistava uutinen, että jatkossa erilaisia biomateriaaleja, kuten puuta, olkea tai järviruokoa pystytään hyödyntämään yhä enemmän ja samalla korvaamaan fossiilisia raaka-aineita eri teollisuuden osa-alueilla kuten kemian-, elintarvike-, kosmetiikka- ja lääketeollisuudessa, kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm sanoo tiedotteessaan.
Asiantuntijat uskovat, että jatkossa osaamiskeskuksen avulla pystytään ratkomaan maailmanlaajuisen ruokatuotannon sivuvirroista aiheutuvia haasteita, kuten vilja-, kahvi-, sitrus-, kaakao- tai oliiviviljelmien biomassojen jatkohyödyntämistä.
– Tämä jos mikä on tulevaisuusteko. Hienoa, että Etelä-Karjala on saanut tähän työhön mahdollisuuden. Uskon vahvasti, että tästä osaamiskeskuksesta ja sen tutkimustyöstä hyötyy vielä koko Eurooppa. Samalla se tuo kasvua ja elinvoimaa koko Etelä-Karjalan maakuntaan.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.