Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Marinille ja Saarikolle ylistystä – “Erittäin hyvässä lopputuloksessa näkyy punamulta-akselin toimivuus”

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kommentoi budjettiriihen antia tiedotteessaan.

Demokraatti

Demokraatti

“Hallitus osoitti, että Suomea johdetaan, asiat ovat hallinnassa ja että ihmisten huolet omasta ja läheisten terveydestä ja toimeentulosta on kuultu.”

Kurvinen näkee, että budjettiriihen lopputulokset osoittavat hallituksen olevan toimintakykyinen ja pystyvän myös vaikeisiin päätöksiin. Linjauksissa näkyvät erityisesti pääministeri- ja valtiovarainministeripuolueiden kädenjäljet. Hallituksen voimakentäksi on muodostunut punamultapuolueiden keskustan ja SDP:n yhteistyö.

“Budjettiriihi oli myös uuden puheenjohtajamme Annika Saarikon tulikaste. Riihessä mitattiin lisäksi Saarikon ja puheenjohtaja-pääministeri Sanna Marinin yhteistyön toimivuus. Onnistuneissa neuvotteluissa ja erittäin hyvässä lopputuloksessa näkyy punamulta-akselin toimivuus”, Kurvinen kiittelee.

Kurvisen mielestä ihmisten arjen ja Suomen tulevaisuuden kannalta budjettiriihen olennaisin lopputulema ovat työpaikkoja turvaavat ja luovat päätökset.

“Ratkaisut vienti- ja teollisuustyöpaikkojen turvaamisesta saati 30 000 työpaikasta lisää ovat vastoin joidenkin ennakko-odotuksia. Niihin kuitenkin pystyttiin. Se etenkin kertoo päätöksenteko- ja toimintakyvystä.”

Kurvinen tähdentää, että yhtä tärkeää kun on saada Suomi taloudellisesti jaloilleen, on pitää kaikki mukana.

“Hallituspuolueilla on yhteinen näkemys siitä, että nyt ei ole ihmisten perusturvasta ja -palveluista leikkaamisen aika. On päinvastoin estettävä terveys- ja talouskriisin muuttuminen sosiaaliseksi ja sivistykselliseksi kriisiksi. Siksi kunnille tulee lisää rahaa, jotta tasa-arvoiset peruspalvelut pystytään turvaamaan koko maassa ja esimerkiksi lyhentämään viime kuukausina pidentyneitä hoitojonoja.”

Suomen velkaantumisen lopettaminen kestävällä tavalla edellyttää Kurvisen mukaan sitä, että työpaikkoja turvaavia ja luovia päätöksiä tehdään tulevina viikkoina ja kuukausina päättäväisesti lisää.

“Hallituksen puolivälin krouvi ensi keväänä on seuraava isompi etappi. Kun yt-ilmoituksia kuitenkin tulee koko ajan lisää ja talouden näkymät ovat poikkeuksellisen epävarmat, hallituksella pitää olla jatkuva valmius uusiin päätöksiin ihmisten työpaikkojen turvaamiseksi ja yritysten pärjäämisen tukemiseksi.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE