Uutisten perusteella uskoisi, että marjayritysten Suomeen värväämillä ulkomaisilla poimijoilla menee nykyään mukavasti.

Kaksi ihmiskauppaoikeudenkäyntiä rullaa eteenpäin, ja esitutkinnan tuloksia odotellaan kolmannesta isosta luonnonmarjayrityksestä.

Poimijoita alettiin viime vuonna palkata työsuhteisiin. Väärinkäytöksiäkin paljastui viranomaisten mukaan vähemmän kuin aiemmin.

Käsitys on kuitenkin väärä. Suomalainen luonnonmarjateollisuus ei toimi tänäkään kesänä kokonaan vastuullisesti, sillä thaipoimijoiden työehdot ovat yhä monilta osin puutteellisia.

Yksi syistä on raha. Jotta suomalainen mustikka voisi saada takeet reiluudesta, marjafirman pitäisi maksaa poimijan matkakustannukset Suomeen ja takaisin. Se ei ole ollut meillä tapana.

Lentolippukulut lisäävät poimijan ihmiskauppariskiä, koska niistä syntyy velkaa ja riippuvuutta työnantajasta.

Matkakulujen kuittaamisesta on linjannut esimerkiksi YK:n alainen työjärjestö ILO sekä monet kansainväliset yritysvastuujärjestelmät, mutta luonnonmarjayritykset eivät siltikään ole suostuneet maksajiksi.

Suomalaiset marjanjalostajat ja jälleenmyyjät tietävät tilanteen – ja katsovat sitä sormiensa läpi.

KUN KYSYIN tänä kesänä Kauppalehteen aiheesta Keskolta ja Valiolta, suhtautuminen oli välttelevä.

Näyttää siltä, että sekä Kesko että Valio rikkovat poimija-asiassa oman sosiaalisen yritysvastuunsa ehtoja. Kesko on osa suomalaisyhtiöiden suosimaa amfori BSCI -vastuullisuusjärjestelmää, Valio taas Sedex-järjestelmää.

Molempien periaatteisiin kuuluu, että työnantaja maksaa rekrytointikustannukset. Janne Sivonen huomauttaa, että myös lentolippu kuuluu näihin.

Silti Kesko ja Valio jatkavat suomalaisten luonnonmarjojen ostamista, vaikka kaikki marjayritykset eivät maksa esimerkiksi thaipoimijoidensa lentolippuja. He eivät ole varmastikaan ainoita kauppiaita, jotka toimivat näin.

Kun kysyin käytännöistä Keskon vastuullisuusjohtaja Timo Jäskeltä, hän vieritti vastuuta poliitikoille. Jäsken mukaansa matkakustannusten korvaamisesta pitäisi säätää lailla.

Valio taas yritti harhautusta. Yhtiön hankintojen vastuullisuuspäällikkö Kirsi Kamppari kertoi, että sen omat hankintakriteerit ovat “todella hyvin” linjassa Reilun kaupan kriteeristön kanssa.

Kamppari ei kuitenkaan maininnut poimijoiden matkakuluja, vaikka ne ovat yksi oikeudenmukaisen siirtotyön – ja Reilun kaupan – keskeisimmistä kysymyksistä. Hän ei myöskään halunnut kommentoida, ovatko yhtiölle luonnonmarjoja toimittavat yritykset alkaneet jo maksaa poimijoiden lentomatkoja tänne.

Voikin olettaa, että Valion marjojen poimijat ovat maksaneet lentolippunsa itse, vähintään suurimmilta osin. Jos jokin yritys nimittäin maksaisi vastuullisesti kaikki viulut, se pitäisi varmasti tästä ääntä.

TÄLLÄ HETKELLÄ näyttää siltä, että siirtotyöläisyyden kansainvälisten standardien rikkominen ei haittaa luonnonmarja-alan tuotantoketjun osapuolia.

Yritysvastuukaan ei ulotu poimijoiden matkakustannuksin, vaikka ne voivat vievät yksittäisen poimijan tuloista enimmillään jopa neljänneksen.

Luonnonmarja-alan likapyykkiä onkin edelleen pesemättä. Sitä riittää myös politiikan puolella. Tietoa ongelmista on ollut tarjolla, mutta siitä on vähät välitetty.

Ulkoministeriö perusteli vuonna 2024 thaipoimijoiden muuttamista työsuhteiseksi ihmiskauppariskillä. Samat huomiot esitti kuitenkin jo vuonna 2014 selvitysmies Markku Wallin ministeriöille tekemässä raportissaan, jonka johtopäätökset sivuutettiin tuolloin surutta.

Eikä se ollut ensimmäinen kerta. Vähemmistövaltuutetun toimisto huomautti jo vuonna 2009, että marjanpoimintaan saattaa liittyä ihmiskaupan piirteitä.

Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen entinen marjavirkamies Tuomas Komulainen puolestaan kertoi tänä keväänä Kalevassa, että valtio sivuutti useaan otteeseen virkamiesten varoitukset poimijakiintiön nostamisesta. Tällä oli Komulaisen mukaan suora vaikutus ihmiskaupan uhrien määrään.

LENTOLIPPUJENKIN korvaamistarpeista on puhuttu jo hyvä tovi, monen hallituksen aikana.

Jo vuonna 2010 ulkoministeriö määritti viisumiohjeistuksessaan, että yritysten pitäisi maksaa poimijoiden matkakustannukset. Pian kuitenkin selvisi, ettei ohjeistus ollut sitova.

Rehellisyyttä kaivattaisiinkin yritysten lisäksi poliitikoilta ja ministeriöiltä.

Poimijoiden kaltoinkohtelun on annettu Suomessa jatkua, vaikka riskit olivat tiedossa yli vuosikymmenen ajan. Miksi?