Ulkomaat
22.2.2024 12:32 ・ Päivitetty: 22.2.2024 12:32
Mark Rutte vahvoilla Naton pääsihteeriksi – Britannia ja USA tukevat valintaa
Britannia tukee Hollannin pääministerin Mark Rutten valintaa Naton seuraavaksi pääsihteeriksi, kertovat nimettömät virkamieslähteet maan ulkoministeriöstä. Politico-verkkolehti kertoi eilen myös Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin kallistuneen tukemaan Ruttea, 57, puolustusliiton johtoon.
Naton nykyisen pääsihteerin Jens Stoltenbergin kautta on jatkettu jo kahdesti, viimeksi vuodella viime kesänä, koska norjalaiselle ei ole onnistuttu löytämään seuraajaa. Pääsihteerin vaihtamista keskellä Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa ei myöskään pidetty hyvänä ajatuksena. Stoltenberg valittiin Naton johtoon jo syksyllä 2014.
Uuden pääsihteerin nimen odotetaan vahvistuvan viimeistään ennen Naton 75-vuotisjuhlahuippukokousta Washingtonissa heinäkuussa. Päätös vaatii jäsenmaiden yksimielisyyden.
Spekulaatioissa Naton seuraavaksi pääsihteeriksi on ollut esillä myös muun muassa Viron pääministeri Kaja Kallas.
Rutte ilmoitti jättävänsä kotimaan politiikan jo ennen Hollannin marraskuun parlamenttivaaleja. Hän toimii kuitenkin yhä Hollannin pääministerinä, koska vaalivoittaja Geert Wilders ei ole onnistunut yrityksissä muodostaa maalle hallitusta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.